Hurezin luostari

Kiehtova johdanto ja universaali arvo

Oltenian sydämessä, siellä missä Căpățânii-vuoret kohottavat huippunsa kohti taivasta ja missä laajan niityn rauha häiriintyy vain huuhkajien laululla — niiden yökkösten huuto, joka antoi nimen tälle paikalle — kohoaa yksi Euroopan loistavimmista taideteoksista 1600-luvun lopulta: Hurezin luostari, tunnettu myös nimellä Horezun luostari. Romanii de Jos -kylässä, vain muutaman kilometrin päässä pohjoiseen Horezun kaupungista ja noin viisikymmentä kilometriä länteen Râmnicu Vâlcea -kaupungista, kansallistiellä DN 67, joka yhdistää Râmnicu Vâlcean Târgu Jiuhun, tämä perustus edustaa paitsi marttyyrihallitsija Constantin Brâncoveanun merkittävintä saavutusta, myös ainutlaatuista monumenttia maailman kulttuuriperinnössä, joka merkittiin vuonna 1993 arvostetulle Unescon maailmanperintöluettelolle.

Eurooppalaiselle matkailijalle, joka astuu ensimmäistä kertaa massiivisen, raudalla vahvistetun puisen portin läpi, joka on säilynyt alkuperäisessä 1600-luvun muodossaan, kokemus on ylivoimainen. Silmien eteen avautuu arkkitehtoninen kokonaisuus, jonka koherenssi ja eleganssi ovat poikkeuksellisia, ja joka yhdistää tuhatvuotisen bysanttilaisen perinteen italialaisen renessanssin hienostuneisuuteen ja barokin koristeelliseen runsauteen — synteesin, jota taidehistorioitsijat ovat perustellusti kutsuneet "valakialaiseksi renessanssiksi" tai "romanialaiseksi renessanssiksi". Unesco tunnusti tämän monumentin virallisesti vuonna 1993, mikä oli tunnustus sille, mitä eurooppalaiset matkailijat ja oppineet olivat tienneet vuosisatoja: Hurezin luostari on ihmisen luomistyön mestariteos, joka on merkittävä arkkitehtuurinsa puhtauden ja tasapainon, veistettyjen yksityiskohtien rikkauden, uskonnollisten kompositioiden käsittelyn, votivisten muotokuvien ja maalauskoristeluteosten kautta.

Tämän paikan universaali arvo ei kuitenkaan rajoitu sen taiteelliseen ulottuvuuteen. Hurezin luostari on elävä todistaja aikakaudesta, jolloin Kaakkois-Eurooppa oli suurten imperiumien — Osmanien, Habsburgien ja Venäjän — taistelukenttä ja jolloin valakialainen hallitsija Constantin Brâncoveanu onnistui diplomatian ja kulttuurin avulla muuttamaan vasalliprovinssin eurooppalaiseksi henkiseksi ja taiteelliseksi keskukseksi. Täällä syntyi brâncovenesc-tyyli, Romanian ainoa todella omaperäinen taidesuunta, joka vaikutti koko Valakian arkkitehtuuriin, maalaukseen ja kuvanveistoon aina vuoteen 1800 jälkeen. Täällä toimi maalauskoulu, joka polaroi kaikki aikakauden luovat voimat, käsikirjoittajien koulu, joka tuotti poikkeuksellisia käsikirjoituksia, ja humanistinen kirjasto, joka oli ainutlaatuinen Kaakkois-Euroopassa 1700-luvun alussa — kirjasto, joka säilytti Baselissa ja Pariisissa painettuja teoksia, kreikkalais-latinalaisia painoksia Ludvig XIV:n ajalta, ja käsikirjoituksia, jotka yhdistivät bysanttilaisen perinteen länsieurooppalaisen humanismin suuriin virtauksiin.

Historialliset juuret ja merkittävät eurooppalaiset yhteydet

Ymmärtääksemme täysin Hurezin luostarin suuruuden, meidän on tunkeuduttava 1600- ja 1700-lukujen vaihteen Euroopan historialliseen kontekstiin, aikakauteen, jota leimasivat syvälliset poliittiset, uskonnolliset ja kulttuuriset muutokset. Tuolloin Valakia — kristitty ortodoksinen ruhtinaskunta Osmanien imperiumin alaisuudessa — oli Constantin Brâncoveanun hallitsema, yhden aikansa taitavimmista diplomaateista. Hänen hallituskautensa, joka kesti vuodesta 1688 vuoteen 1714, edusti ennennäkemätöntä loiston ja kulttuurisen kukoistuksen aikakautta romanialaisten historiassa, verrattavissa italialaisen renessanssin kultakauteen tai Elisabetin aikakauteen Englannissa.

Constantin Brâncoveanu oli maailman mies, joka kasvoi eurooppalaisen humanismin hengessä stolnik Constantin Cantacuzinon, yhden aikansa suurimmista oppineista, toimesta, joka kuului perheeseen, jolla oli juuret Bysantin keisarillisessa Cantacuzino-dynastiassa. Äitinsä Stancan, postelnik Constantin Cantacuzinon tyttären, kautta nuori prinssi oli sukua Bysantin keisareille, ja koulutuksensa kautta suurille eurooppalaisille hoveille. Hänen kirjeenvaihtonsa, joka on osittain säilynyt, paljastaa diplomaattiset suhteet Wienan keisareihin (Habsburgeihin), Venäjän tsaariin, Ranskan kuninkaaseen (Ludvig XIV), Puolan kuninkaaseen, Venetsian tasavaltaan, Rooman paavinistuimelle, Konstantinopolin, Aleksandrian, Antiokian ja Jerusalemin ortodoksisille patriarkoille, kreikkalaisille oppineille ja suurten valtojen (englantilaisille, hollantilaisille, habsburgilaisille ja venetsialaisille) lähettiläille, jotka oli akkreditoitu Konstantinopoliin.

Strategisesti sijoitettuna Osmanien imperiumin ja läntisen kristityn maailman rajalle, Valakia näytteli ratkaisevaa roolia eurooppalaisessa politiikassa. Brâncoveanu harjoitti merkittävää tasapainopolitiikkaa Osmanien portin, joka vaati häneltä verotusta ja alistumista, ja kristittyjen valtojen — erityisesti Habsburgien monarkian, joka oli juuri palauttanut Unkarin ja Transilvanian osmaneilta, ja laajenevan tsaari-Venäjän, joka oli etenemässä kohti Mustaamerta — välillä. Tämä hienovarainen diplomatia, joka perustui laajaan agenttien ja kuriirien verkostoon, muutti Brâncoveanun ulkopolitiikan mestariksi, joka sai lempinimen "kullan prinssi" (altın bey) valtavien summien vuoksi, joita hän tarjosi osmanivirkamiehille turvatakseen valtaistuimensa.

Perustukselle valittu paikka oli Brâncoveanu-perheen omaisuus, jonka Constantin osti vuonna 1685, kolme vuotta ennen valtaistuimelle nousuaan, aikanaan kun hän toimi suurena spatharina. Siellä oli jo olemassa skiitta, jonka suojeluspyhimys oli Pyhä Johannes Kastaja, jota hoiti igumeeni Ioan. Hallituskautensa toisena vuonna, vuonna 1690, Brâncoveanu asetti uuden luostarin perustuksen, kuten perustamiskirje todistaa: "Hallituskautemme toisena vuonna panimme perustuksen ja aloimme rakentaa luostaria...". Rakennustyöt tapahtuivat vuosina 1690–1697, ja niitä valvoi perustajan sukulaisia: ensin Pârvu Cantacuzino, suuri stolnik ja samalla arkkitehti ja kirkkomaalari, jonka kuoltua vuonna 1691 häntä seurasi Cernica Știrbei, entinen suuri aseenkantaja.

Mestarit, jotka loivat tämän mestariteoksen — Manea, muurareiden päällikkö, Istrate puuseppä ja Vucasin Caragea kivimies — on ikuistettu maalauksella suuren kirkon kuistilla, todiste perustajan kiitollisuudesta heidän taiteelleen. Heitä innoitti Brâncoveanun universaalinen henki ja hänen halunsa luoda "hallitsijaluostari", joka kilpailisi kristityn idän suurten luostareiden — Athosvuoren, Siinainvuoren, Konstantinopolin ja Jerusalemin luostareiden — kanssa.

Brâncoveanun anteliaisuus ei tuntenut rajoja. Hänen rahansa ja lahjoituksensa levisivät kaikkiin idän ortodoksisiin patriarkaatteihin ja luostareihin. Athosvuorella hän antoi taloudellista apua yhdeksälle kahdestakymmenestä athoslaisesta luostarista, mukaan lukien Suuri Lavra. Hän rakensi tai restauroi kirkkoja Siinainvuorella (Pyhä Katariina, 1700), Konstantinopolissa (Pyhä Nikolaos Galatan kaupunginosassa, Panaghia, 1697; Panaghia Camariotissa Halkin saarella), Protin saarella (Muodonmuutos, 1703), Trapezuntassa (Sumelan luostari), Georgiassa, Epeiroksessa, Libanonissa. Tämä mesenaattitoiminta asettaa Brâncoveanun itäisen Euroopan suurten kristittyjen perustajien joukkoon, yhdessä Moskovan tsaarien tai Puolan kuninkaiden kanssa, puolustaen ortodoksisuutta osmanien paineita vastaan, mutta myös katolista unionismia ja reformoitua protestantismia Transilvaniassa vastaan.

Se, mikä tekee Hurezin luostarista todella eurooppalaisen monumentin, on juuri tämä kulttuurinen synteesi, jonka se ruumiillistaa. Täällä syntynyt brâncovenesc-tyyli on silta lännen ja idän välillä. Sen arkkitehtuuri yhdistää italialaisen renessanssin järjestävät periaatteet — suhteellisuuden, selkeän geometrian, symmetrian — Athosvuoren suurten luostareiden tyypillisen kanssa sekä venetsialaisiin ja osmanilaisiin vaikutteisiin. Vahvin vaikutus, joka rikastuttaa aikakauden post-bysanttilaista perinnettä, tulee niin sanotulta italialais-kreetalaiselta koululta, joka kehittyi Kreetalla venetsialaisen hallinnon aikana ja toi ortodoksiseen taiteeseen läntisen myöhäisrenessanssin ja barokin elementtejä.

Suuren kirkon kuisti, jossa on kymmenen veistettyä kivipylvästä ja renessanssityylin innoittamia kapiteeleja, muistuttaa venetsialaisista palatseista Canal Grandella — Ca' d'Orosta tai laguunin rannan palatseista — samalla kun kolmilehtisten kaarien ja punottujen kasvimotiivien koristelu paljastaa osmanilaisia ja persialaisia vaikutteita. Seinämaalaus, joka tehtiin vuosina 1692–1694 kreikkalaisen mestarin Konstantinoksen — kuuluisan Hurezin maalauskoulun perustajan — toimesta, yhdessä Ioanin, Andreaksen, Stanin, Neagoen ja Ioakimin kanssa, esittää ainutlaatuisen fuusion bysanttilaisen ikonografisen perinteen ja italialaisen renessanssin estetiikan välillä, hahmoilla, jotka on puettu kreetalaista taidetta innoittaneisiin vaatteisiin, rikastettuina läntisen barokin kasvimaisilla ornamenteilla.

Tämä Hurezin maalauskoulu polaroi tietyssä vaiheessa kaikki paikalliset luovat voimat, antaen synnyn virtaukselle ja taiteelliselle yhteisölle, jonka piirissä brâncovenesc-tyyli kiteytyi. Täältä Hurezissa koulutetut mestarit lähtivät maalaamaan Polovragin, Mamun, Surpatelen, Cozian, Govoran luostareita sekä Feldelșoiun ja Sărăcineștin skiittoja, levittäen koko Olteniaan ja Munteniaan taiteellisen kielen, joka syntyi tässä karpaattien alaisessa niityssä.

Luostarin kirjasto, jonka perustaja ja eläneet oppineet olivat koonneet, oli 1700-luvun alussa yksi Kaakkois-Euroopan rikkaimmista ja arvokkaimmista. Se sisälsi antiikin klassisia teoksia — Homeroksen Odysseia (painettu Baselissa 1541), Euripideen tragediat (Basel, 1551), Justinianus Suuren koodeksiin lisätyt Novellae (Pariisi, 1568) —, bysanttilaisten historioitsijoiden teoksia (Anna Komnena, Laonikos Chalkokondyles, Ioannes Zonaras, Konstantinos Manasses), Ludvig XIV:n aikaisia kreikkalais-latinalaisia painoksia Du Cangen kokoelmasta, sekä 38 käsikirjoitusta ja 393 eri kielillä painettua kirjaa, jotka oppinut Gr. A. Tocilescu nosti vuonna 1885 Kansallismuseoon. Niiden joukossa olivat myös kuuluisat Brâncoveanun kalenterit vuosilta 1693, 1695, 1701 ja 1703, sekä kaunis muistokirja. Vuoden 1708 kirjoitus, joka sijaitsee kirjastorakennuksen oven yläpuolella, kuuluu: "Hengen haluttu ravinto, kirjojen talo kutsuu viisaaseen kylläisyyteen". Tämä kirjasto oli ainutlaatuinen Kaakkois-Euroopassa 1700-luvun alussa, todellinen humanismin keskus, joka yhdisti bysanttilaisen perinteen länsieurooppalaisen älyllisen elämän suuriin virtauksiin.

Ei vähäisimpänä mainittako suoraa länsieurooppalaista taiteellista panosta: venetsialaisen Alessandro dalla Vian, joka toimi Venetsiassa, tekemä Brâncoveanun muotokuva esittää hallitsijan varhaisbarokin ajan monarkkien tyypillisessä asennossa, itämaisine elementteineen pukeutumisessa — todiste kiinnostuksesta, jota eurooppalaiset hovit osoittivat tätä valakialaista prinssiä kohtaan. Muutenkin Brâncoveanulla oli yhteyksiä lukuisiin eurooppalaisiin taiteilijoihin ja älymystön jäseniin, ja hänen hovissaan Bukarestissa ja Hurezissa toimi Italiasta, Kreikasta ja Romanian maista tuotuja mestareita.

Arkkitehtoninen mestariteos ja taiteellinen perintö

Hurezin luostarikompleksi levittäytyy noin kolmen hehtaarin alueelle ja edustaa laajinta säilynyttä keskiaikaista arkkitehtuurikokonaisuutta Valakiassa, ainutlaatuista paitsi romanialaisessa myös Kaakkois-Euroopan arkkitehtuurissa. Kokonaisuus käsittää useita komponentteja, joista jokainen on poikkeuksellisen taiteellisen arvon omaava, sijoitettuna yhtenäiseen arkkitehtoniseen konseptiin, joka muodostaa lähes ristin — suuri kirkko keskellä, muut kulttipaikat neljällä sivulla.

Suuri kirkko, jonka suojeluspyhimykset ovat Pyhät Keisarit Konstantinus ja Helena — juhlittu 21. toukokuuta, hramin valinta liittyy läheisesti perustajan nimeen —, rakennettiin vuosina 1690–1693 kolmilehtiselle pohjalle, kehittäen Curtea de Argeșin piispan Kirkon mallia kohti kohoavampia muotoja. Pyhitys tapahtui 8. syyskuuta 1693 metropoliitta Teodosiuksen läsnä ollessa. Kirkko on 32 metriä pitkä ja 14 metriä korkea, kahdella korkealla monikulmaisella tornilla — yhdellä naoksessa ja yhdellä eteisessä. Erityinen ja ainutlaatuinen elementti on avoin kuisti, jota kannattelee kymmenen lyhyttä kivipylvästä, korinttilaisilla kapiteeleilla, jotka on innoittanut renessanssityyli, yhdistettyinä kaarien kautta puisiin köysiin. Kaarien yläpuolella on kolmesta pallomaisesta kupolista koostuva holvi, ja sisäänkäynnin yläpuolella kohoaa kellotorni, joka pitää sisällään neljä historiallista kelloa, painoltaan 300–1000 kiloa, joista kolmessa on kaiverrettu hallitsijan nimi.

Kirkon julkisivut on koristeltu päällekkäisillä kehyksillä, joita erottaa runsas nauha, ja ikkunoilla, jotka on koristeltu punotun köyden kuviolla. Sisäänkäynnin oven kehykset ovat veistettyä marmoria, ja kirjoitus sisältää Valakian vaakunan ja Cantacuzino-perheen vaakunan. Kirkon sisätilat säilyttävät arvokkaan seinämaalauskokonaisuuden, joka tehtiin vuosina 1692–1694, ja jota pidetään yhtenä Kaakkois-Euroopan tärkeimmistä post-bysanttilaisista freskokokonaisuuksista. Maalaus käsittää kohtauksia Vanhasta ja Uudesta testamentista, ekumeenisia kirkolliskokouksia, pyhimyksiä ja, merkittävällä tavalla, votivisia muotokuvia, jotka esittävät perustajaa Constantin Brâncoveanua ja koko hänen perhettään — itäseinällä pronaoksessa, Brâncoveanu-bojarit länsiseinällä oikealla, ja Cantacuzino-bojarit länsiseinällä vasemmalla. Tämä ainutlaatuinen votivimuotokuvien galleria esittää ihmisiä, joilla on laaja poliittinen näköala ja oppineita, Șerban Voievodista ja Constantin Cantacuzino Stolnikista aina Constantin Brâncoveanuun ja hänen oppineisiin poikiinsa.

Kirkon sisällä on arvokas veistetty ikonostaasi, joka on tehty lehmuspuusta ja kullattu, arvoton teos, joka johtuu siitä, että alkuperäiset ikonit perustajan ajalta ovat säilyneet. Monumentaalinen ikonostaasi, joka tehtiin vuonna 1694, on lahjoitus rouva Maria Brâncoveanulta, hallitsijan puolisolta. Ikonostaasin vieressä huomiota herättää kauniisti veistetty hallitsijan istuin (valtaistuin) puusta, jossa on Cantacuzinojen vaakuna, penkit ja runsas kynttiläkruunu, kaikki perustajan ajalta. Hopeiset kynttilät — joista yksi tuotiin Venetsiasta ja toinen Wienistä — ovat myös rouva Marian lahjoituksia, jokainen varsi kantaa strutsinmunaa. Kirkossa on myös hopeinen ja jalokivillä koristeltu kotelo, jossa on pyhimysten pyhäinjäännöksiä — Pyhä Pantaleimon, Pyhä Apostoli Andreas, Pyhä Prokopios, Pyhä Merunia — jotka hallitsija itse tai Filip Diakoni toivat.

Kirkko oli tarkoitettu tulemaan Brâncoveanu-perheen ja hänen sukunsa nekropoliksi. Eteisessä on vaikuttava hauta, joka on tehty marmorista ja peitetty veistetyllä laatalla, valmistettu hallitsijahallitsijalle, mutta joka ei koskaan täyttänyt tarkoitustaan — Brâncoveanu haudattiin salassa Pyhän Georgioksen kirkkoon Bukarestissa (ja osa hänen pyhäinjäännöksistään tuotiin Hureziin vuonna 2014, 300 vuotta marttyyrikuolemansa jälkeen). Luostarin ensimmäinen igumeeni, arkkimandriitta Ioan, on haudattu pääkirkkoon.

Sairaalakirkko (bolnița), jonka rouva Maria perusti vuonna 1696 ja joka valmistui vuonna 1699, maalattiin romanialaisten mestareiden Preda Nicolaen ja Ianachen toimesta. Sillä on yksinkertainen suorakulmainen pohja, monikulmainen alttarin apsis ja monikulmainen torni kuutiomaisella pohjalla. Länsipuolella on avoin kuisti, jota kannattelevat kivipylväät, ja freskomaalaus, jonka Preda ja Marin tekivät vuosina 1696–1697, on säilynyt optimaalisissa olosuhteissa. Ikonografisesta teemasta eivät puutu Pyhät Keisarit Konstantinus ja hänen äitinsä Helena, sekä Brâncoveanu-perheen kuvaukset.

Pyhien Apostolien skiitta, joka sijaitsee noin 50 metriä pohjoiseen pääkirkosta, perustettiin vuonna 1698 suuren igumeenin Ioan Arkkimandriitan toimesta ja maalattiin Iosifin ja Ioanin toimesta vuonna 1700. Pyhän Stefanoksen skiitta, joka rakennettiin vuonna 1703 hallitsijan vanhimman pojan mukaan, maalattiin Ianachen, Istraten ja Harinten toimesta. Parakkeli, joka sijaitsee länsisivun keskellä ja rakennettiin vuonna 1697, on pidetty yhtenä brâncovenesc-aikakauden edustavimmista monumenteista, ja siinä on merkittävä freskomaalaus, jonka mestarit Preda ja Marin tekivät.

Erityinen arkkitehtoninen koriste, ainutlaatuinen kaikissa romanialaisissa luostareissa, on Dionisie Bălăcescun paviljonki, joka rakennettiin vuosina 1725–1753 igumeeni Dionisie Bălăcescun toimesta, kyvykkään igumeenin ja todellisen perustajan, taiteen ystävän toimesta. Kivimiehen Iosifin tekemä paviljonki sijaitsee solujen länsipuolella, eteläpäädyssä, ja se on koristeltu veistetyillä pylväillä ja kaiteilla kivestä, rikkaasti koristeltuina kasvimaisilla motiiveilla — todellinen kivinen pitsi, johon on upotettu heraldisia tunnuksia. Barokin hengessä ratkaistu volyymillisesti ja veistoksellisesti, paviljonki on tullut malliksi, joka kuvastaa post-brâncovenesc-taidetta ja arkkitehtuuria.

Entisissä hallitsijan asunnoissa — jotka sijaitsevat eteläsivulla, yläkerroksessa, koostuen kauniisti holvatuista saleista pallomaisilla kupoleilla pitkillä kaarilla, joita kannattelevat monumentaaliset kivipylväät veistetyillä kapiteeleilla ja jaloilla — on nykyään esillä poikkeuksellinen museokokoelma. Hurezin luostarin kirkollinen museo, joka on järjestetty kolmeen saliin, pitää sisällään vanhoja puulle maalattuja ikoneja, harvinaisia kirjoja, hopeisia kynttilöitä, liturgisia tekstiilejä, kirjontoja ja muita kulttiesineitä, joista suurin osa on peräisin 1500–1800-luvuilta. Poikkeuksellisten esineiden joukossa on Hurezin kirjontatyöpajassa tehty epitrakiili, joka on koristeltu kuudella rekisterillä, jotka kuvaavat Deisistä ja Jumalanäitiä valtaistuimella, Apostolit Pietaria ja Paavalia Pyhien Keisarien Konstantinus ja Helenan kanssa, kirkon hierarkkeja, neljää evankelistaa ja sotilaita pyhimyksiä, sekä Constantin Brâncoveanua poikineen Constantin ja Stefan sekä rouva Maria poikineen Radu ja Matei — loistelias teos, rikkaasti koristeltu kasvimaisilla ja kukkamaisilla motiiveilla, tehty kullatulla hopealangalla ja helmillä.

Legendat, persoonallisuudet ja käännekohdat

Hurezin luostarin tarina on erottamattomasti sidoksissa sen perustajan Constantin Brâncoveanun traagiseen kohtaloon, jonka elämä ja kuolema merkitsivät syvästi kristityn idän eurooppalaista tietoisuutta. Paikallisen perinteen mukaan nimi "Hurezi" tulee huhurezeista — yökkösistä, joilla on erityisen värikäs höyhenpeite — jotka lauloivat öinä, jolloin Brâncoveanun maksamat mestarit työskentelivät luostarin rakentamisessa. Sanotaan, että turkkilaisten valppauden vuoksi rakentajien oli pakko työskennellä enemmän yöllä, jolloin kuului vain näiden lintujen huutoja, ja paikan rauha häiriintyi vain niiden laululla.

Pääkirkon oven yläpuolella oleva kirjoitus, joka on osittain säilynyt, ilmaisee perustajan pyhän toiveen, lainaten Psalmien sanoja: "En mene taloni huoneeseen, en nouse lepovuoteelleni, en anna unta silmilleni enkä lepoa silmäluomilleni enkä lepoa ohimoilleni, ennen kuin löydän Herran paikan ja Jumalan asunnon Jaakobille". Tämä rukous, jonka lausui hallitsija, joka tiesi kohtalonsa olevan epävarma osmanien epäilysten edessä, saa profeetallisen ulottuvuuden.

Brâncoveanun elämän draama tapahtui Konstantinopolissa, Osmanien imperiumin pääkaupungissa. Huhtikuussa 1714, pääsiäisen juhlan aikoihin — hetki, jolla on vahva symbolinen merkitys — hallitsija erotettiin virastaan ja vietiin Konstantinopoliin koko perheensä ja uskollisen neuvonantajansa Ianache Văcărescun kanssa. Siellä hänet asetettiin kuulusteltavaksi, kidutettavaksi ja nöyryytettäväksi, ja häntä syytettiin salaisista suhteista portin vihollisiin — Wienan habsburgeihin, tsaari-Venäjään, Puolaan ja Venetsiaan — Wienan ja Moskovan kanssa käytävästä kirjeenvaihdosta, jolla hän olisi toimittanut tietoja osmaneista, tilojen ostamisesta ja palatsien rakentamisesta ulkomailla, rahojen tallettamisesta Wienin ja Venetsian pankkeihin, ja jopa kolikoiden lyömisestä, joissa oli hänen kuvansa.

15. elokuuta 1714, päivänä, jolloin hän täytti 60 vuotta — ja joka sattui yhteen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhlan kanssa, hänen Hurezin perustuksensa suojelijattaren kanssa — Constantin Brâncoveanu teloitettiin mestattamalla Konstantinopolissa yhdessä neljän poikansa kanssa: Constantin (20 vuotta), Ștefan (18 vuotta), Radu (11 vuotta) ja Matei (3 vuotta), sekä neuvonantaja Ianache Văcărescun kanssa. Ennen teloitusta heille tarjottiin armoa, jos he hyväksyisivät kääntymisen islamiin — tarjouksen, jonka he kieltäytyivät arvokkaasti, pysyivät lujina ortodoksisessa uskossaan. Heidän ruumiinsa heitettiin mereen, ja muutamat uskolliset kalastajat onnistuivat noutamaan hallitsijan ruumiin, joka haudattiin salassa hänen perustukseensa Halkin saarella.

Tämä marttyyrikuolema muutti Brâncoveanu-perheen kristityn vastarinnan symboliksi osmanien sortoa vastaan, ja hänen muistonsa pysyi elävänä ortodoksisen idän eurooppalaisessa tietoisuudessa. Kesäkuussa 1992 Romanian ortodoksinen kirkko kanonisoi Constantin Brâncoveanun ja hänen neljä poikaansa yhdessä neuvonantaja Ianachen kanssa, asettaen 16. elokuuta juhlapäiväksi ortodoksiseen kalenteriin. Vuonna 2014, 300 vuotta Konstantinopolin marttyyrikuolemasta, osa hallitsijan pyhäinjäännöksistä tuotiin Hurezin luostariin, merkiten hänen henkistä paluutaan perustukseensa, jota hän oli rakastanut niin paljon.

Perustajan kuoleman jälkeen luostari koki myrskyisiä aikoja. Itävalta-turkkilaisen sodan aikana 1716–1718, sitten vuoden 1738 maanjäristyksen jälkeen ja erityisesti venäläis-turkkilaisen sodan aikana 1787–1789, jolloin Romanian ruhtinaskunnat muutettiin taistelukentiksi, Hurezin kokonaisuus miehitettiin osmanijoukoilla, jotka muuttivat kirkon, sairaalakirkon ja muut skiitat vankilaksi ja hevostalliksi. Alkuperäiset freskot mustattiin sotilaiden sytyttämien tulien savulla, mikä vaati myöhempiä huolellisia restaurointeja.

Vuoden 1827 jälkeen, jolloin suuri baani Grigore Brâncoveanu, hallitsijan sukulaisseruhtinas, ryhtyi tarvittaviin korjauksiin, ja igumeeni Hrisantin vuosina 1829–1854 tekemien laajennusten jälkeen, luostari restauroitiin vuosina 1907–1912 ja uudelleen vuosina 1954–1964. Suuri restaurointi tapahtui vuosina 1960–1978, jolloin entiset hallitsijan asunnot muutettiin museoksi. Vuonna 1872 luostari siirtyi munkkiyhteisöltä nunnayhteisölle, ollen edelleen aktiivinen naisten luostariyhteisö, jota yhteisö hoitaa pyhällä huolella.

Merkittävä persoonallisuus oli igumeeni Dionisie Bălăcescu (1753), jolle hänen nimensä kantava paviljonki on omistettu — ainutlaatuinen rakennus romanialaisessa luostariarkkitehtuurissa, loistava esimerkki barokkitaiteesta kivessä. Toinen muistettava igumeeni oli arkkimandriitta Ioan, luostarin ensimmäinen igumeeni, jolla oli suora osallistuminen kokonaisuuden rakentamiseen ja joka perusti Pyhien Apostolien skiitan.

Käytännön vierailuopas ja nykypäivän matkailijan kokemus

Hurezin luostari on nykyään aktiivinen luostariyhteisö, nunnayhteisö, joka on avoin vierailijoille kaikkialta maailmasta. Eurooppalaiselle matkailijalle, joka haluaa löytää tämän maailmanperintökohteen, kokemus alkaa jo kansallistiellä DN 67, joka yhdistää Râmnicu Vâlcean Târgu Jiuhun. Horezun kaupungin uloskäynnillä — joka tunnetaan maailmanlaajuisesti keramiikkaperinteestään, joka on myös sisällytetty Unescon aineettomaan kulttuuriperintöön — opasteet johtavat Romanii de Jos -kylään ja Mănăstirii-kadulle. Pääsy on helppoa mille tahansa autolle, ja pysäköinti on saatavilla pääsyalueella, vaikka viikonloppuisin, juhlapyhinä ja turistikaudella se voi tulla ruuhkaiseksi.

Luostarin pihaan pääsy on ilmaista, ja vapaaehtoiset lahjoitukset ovat tervetulleita ja edistävät kompleksin ylläpitoa. Sisäpuolella kuvaamisesta peritään pieni maksu (noin 5 leitä). Vierailuaika on yleensä päivittäin klo 8.00–20.00 kesällä ja klo 9.00–17.00 talvella, ja museon — joka sijaitsee entisissä hallitsijan asunnoissa eteläsivulla, yläkerroksessa — aika on ohjeellisesti klo 9.00–19.00, ja on suositeltavaa tarkistaa saapuessa. Lisätietoja varten voit ottaa yhteyttä luostariin puhelimitse 0250.860.071 (yhteyshenkilö: nunna Ecaterina).

Suositeltu aika täydelliseen vierailuun on vähintään 60–90 minuuttia, mutta koko kompleksin — pääkirkon, sairaalakirkon, kahden skiitan, parakkelin, Dionisien paviljongin ja museon — täysipainoiseen nauttimiseen on suositeltavaa varata puolitoista–kaksi tuntia. Vierailijoita pyydetään pitämään asianmukaista pukeutumista, joka sopii aktiiviseen ortodoksiseen kulttipaikkaan, ja noudattamaan paikalla näkyvillä olevia kuvaussääntöjä. Osallistuminen jumalanpalveluksiin — erityisesti iltajumalanpalvelukseen tai liturgiaan — tarjoaa erityisen henkisen kokemuksen, mahdollistaen bysanttilaisen laulun kuulemisen 1600-luvun arkkitehtonisessa ympäristössä.

Vierailijan kokemus alkaa kulkemalla kellotornin holvin alta, massiivisen raudalla vahvistetun puisen portin läpi, joka on säilynyt alkuperäisessä muodossaan. Sisäpihalla hidas kävely paljastaa kokonaisuuden poikkeuksellisen koherenssin: kuistit kaarineen, veistetyt pylväät, ikkunat punotun köyden kuvioilla, monikulmaiset tornit, jotka kohoavat kohti taivasta. Pääkirkko, jonka suojeluspyhimykset ovat Pyhät Keisarit Konstantinus ja Helena, vaikuttaa harmonisilla mittasuhteillaan ja julkisivujen koristeellisella rikkaudella. Sisällä alkuperäiset freskot vuosilta 1692–1694 luovat syvän hartauden ilmapiirin, samalla kun lehmuspuinen kullattu ikonostaasi, hallitsijan istuin Cantacuzinojen vaakunalla ja hopeiset kynttilät — tuodut Venetsiasta ja Wienistä — paljastavat perustajan hienostuneen maun ja hänen yhteytensä Euroopan suuriin kulttuurikeskuksiin.

Sairaalakirkon vierailu, vähemmän tunnettu mutta yhtä taiteellisesti arvokas, tarjoaa tilaisuuden ihailla mestareiden Preda ja Marinin freskomaalausta. Pyhien Apostolien skiitta ja Pyhän Stefanoksen skiitta, jotka sijaitsevat lähellä, täydentävät kuvaa poikkeuksellisen laajasta luostarikompleksista. Dionisien paviljonki, kivisellä pitsillään ja upotetuilla heraldisilla tunnuksillaan, on arkkitehtoninen yllätys, joka ilahduttaa jokaista taiteen ystävää. Museo, joka on järjestetty kolmeen saliin entisissä hallitsijan asunnoissa, pitää sisällään kokoelmia puulle maalatuista ikoneista, harvinaisista kirjoista, kulttiesineistä ja liturgisista kirjontateoksista, joista suurin osa on peräisin 1500–1800-luvuilta, tarjoten näkökulman vuosisatojen aikana kertyneeseen perintörikkauteen.

Tärkeimmät juhlat, joihin kannattaa osallistua, ovat luostarin hram — 21. toukokuuta, Pyhät Keisarit Konstantinus ja Helena — ja Pyhän Constantin Brâncoveanun päivä — 16. elokuuta, jolloin juhlitaan yhdessä hänen poikiensa ja neuvonantaja Ianachen kanssa. Samoin osallistuminen iltajumalanpalvelukseen tai liturgiaan tarjoaa tilaisuuden kuulla bysanttilaisia lauluja autenttisessa ympäristössä, kaukana turistien tungoksesta.

Hurezin luostari integroituu poikkeukselliseen Alimäen Oltenian kulttuurireittiin. Lähellä on lukuisia muita arvokkaita luostareita ja skiittoja: Cozian luostari, Govoran luostari, Bistrițan luostari, Arnotan luostari, Dintr-un Lemn -luostari (maailman ensimmäinen kivestä tehty puukirkko), Pătrunsan luostari, Polovragin luostari, Băile Olăneștin lomakohde ja Băile Govoran lomakohde. Horezun kaupunki, sen keramiikkaperinteellään, joka on sisällytetty Unescon aineettomaan kulttuuriperintöön, tarjoaa tilaisuuden hankkia perinteisiä keramiikkaesineitä, jotka paikalliset mestarit ovat valmistaneet vuosisatoja vanhoilla tekniikoilla.

Niille, jotka haluavat tutkia syvemmin tämän paikan eurooppalaisia yhteyksiä, suositellaan Râmnicu Vâlcean kaupungin (noin 50 km itään) vierailua, sen maakuntamuseolla ja lukuisilla muilla historiallisilla monumenteilla, tai Târgu Jiun kaupungin vierailua, Constantin Brâncușin veistoskokonaisuudella — toinen romanialaisen kulttuurin jättiläinen, joka, kuten Brâncoveanu, onnistui luomaan sillan paikallisen perinteen ja universaalin taiteen välille.

Hurezin luostari pysyy kaikkien näiden vuosisatojen jälkeen paikkana, jossa Euroopan historia — suurine imperiumeineen, renessanssineen, barokkeineen, uskonnollisine draamoineen ja humanistisine pyrkimyksineen — kohtaa ortodoksisen idän syvän henkisyyden. Nykypäivän eurooppalaiselle vierailijalle tämän luostarin portin läpi astuminen merkitsee astumista yhteisen kulttuurimuistin pyhättöön, jossa jokainen kivi, jokainen fresko, jokainen ikoni ja jokainen vanha kirja puhuu sivilisaatiosta, joka osasi yhdistää uskon kauneuteen, perinteen innovaatioon, idän länteen.