Praidin suolakaivos

Suolavuoren syvyyksissä: eurooppalaisen muistin katedraali

Transilvanian sydämessä, jossa Praidin painanne kapenee Gurghiun, Harghitan ja Ciuculin vuorten välissä, Pienen Târnava-joen laaksossa, vain yhdeksän kilometrin päässä Sovatan kylpylästä, tapahtuu yksi Euroopan vaikuttavimmista geologian, historian ja lääketieteen kohtaamisista. Praidin kylpylä, joka sijaitsee noin 580 metrin korkeudella, tuulilta suojaisessa painanteessa, viileine kesineen ja jäisine talvineen, saa olemassaolonsa ja maineensa yhdestä ainoasta mutta poikkeuksellisesta lahjasta: hieman elliptisen muotoinen suolamassiivi, jonka halkaisijat ovat 1,2 ja 1,4 kilometriä ja joka ulottuu hämmästyttävään 2,7 kilometrin syvyyteen maan alla. Tämä esiintymä, joka muodostui 20–22 miljoonaa vuotta sitten, geologisen ajan alabaden-kaudella, jolloin Transilvanian allas oli matala trooppinen meri, edustaa yhtä Keski-Euroopan suurimmista kompakteista haliittikappaleista, arvioiduilla varannoilla noin kolme miljardia tonnia suolaa — riittävästi varustamaan mannerta sadoiksi vuosiksi. Lukujen takana Praid on paikka, jossa Euroopan historia luetaan suolakerroksista: roomalaisesta "salariumista", joka antoi maailmalle sanan "palkka", aina "valkoiseen kultaan", joka rahoitti imperiumeja, keskiaikaisista sekulaisprivilegioista habsburgilaiseen monopoliin, puolalaisista ja itävaltalaisista kaivoksista syntyneestä speleoterapian perinteestä aina Euroopan ainutlaatuiseen, 120 metriä maan alla suolaan kaiverrettuun ekumeeniseen kappeliin.

Historialliset juuret: roomalaisesta suolasta habsburgilaisten "valkoisen kullan" monopoliin

Praidin suolan tarina alkaa arkeologisten tutkimusten mukaan jo daakialais-roomalaiselta aikakaudelta, jolloin pinnalla olevia "suolanleikkauksia" työskentelivät niin sanotut "cancelarit" — virkamiehet, jotka vastasivat kaivosten koordinoinnista. Paikan antiikkinen muisti liittyy näin Rooman suureen sivilisaatioon, jolle suola oli ravinnon, säilönnän ja kaupan perusta, ja latinan sana "sal" synnytti koko suolasanan semanttisen perheen romaanisissa kielissä ja muuallakin. Roomalaisten vetäytymisen jälkeen suolakaivosperinnettä jatkoivat avaarit ja myöhemmin vaeltavat kansat, ja keskiaikaiset kronikat kertovat, että unkarilaisen päällikön Töhötömin tiedustelijat, matkalla Karpaattien altaaseen, kertoivat, että Transilvaniassa "kaivetaan suolaa". Vuodesta 1003 lähtien kuningas Tapani I:n — unkarilaisten ensimmäisen kristityn kuninkaan, joka kanonisoitiin pyhimykseksi — suolalaivat kulkivat säännöllisesti Mureș-joella kuljettaen arvokasta tavaraa valtakunnan keskukseen. Ensimmäinen epäsuora kirjallinen todiste niin sanotun "Suolakaivosten vyöhykkeen" suolakaivoksesta on vuodelta 1222, jolloin kuningas Andreas II myönsi saksalaisille ritareille — teutoneille ja saksilaisille, joiden etuoikeudet vahvistettaisiin myöhemmin kuuluisalla Andreanum-diplomilla — oikeuden käyttää kuutta alusta Mureș- ja Olt-jokia suolan kuljetukseen muiden tavaroiden ohella. Tämä asiakirja sijoittaa Praidin keskiaikaisen Euroopan suolakaupan suureen verkostoon yhdessä suurten "suolateiden" kanssa — Rooman Via Salariasta Saksan "Alte Salzstraßeen" ja Itämeren hansaliittojen reitteihin.

Käännekohdan asiakirja tulee vuodelta 1405, jolloin Luxemburgin kuningas Sigismund — Unkarin, Kroatian, Dalmatian ja Böömin kuningas, ja vuodesta 1433 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari — kielsi aatelistoa avaamasta suolakaivoksia omilla maillaan, keskittäen näin tämän elintärkeän resurssin hallinnan. Hänen päätöksensä kuuluu aikansa suurten eurooppalaisten monarkioiden logiikkaan, jotka ymmärsivät suolan valtion vallan välineeksi. Samanaikaisesti asiakirja todistaa vanhemman ja syvällisen etuoikeuden olemassaolon: sekulaisten "vapaa oikeus suolaan", sekulaiskansan yhteinen omaisuus, joka takasi näille ilmaisen suolahuollon, oikeus joka vahvistettiin ja lujitettiin vuonna 1463 kuningas Matias Corvinuksen (Mátyás Hunyadi) toimesta, Unkarin suuren renessanssimonarkin, jonka Budan hovi kilpaili Euroopan loistokkaimpien hovien kanssa, ja jonka Corvina-kirjasto pysyy eurooppalaisen humanismin symbolina. Suolaoikeus oli niin arvokas, että se kuului Transilvanian ruhtinaiden valintakriteereihin: Gábor Báthory (1603), István Bocskai (1605), Gábor Bethlen (1613) ja György Rákóczi I valittiin muun muassa myös siksi, että he kunnioittivat sekulaisten oikeutta suolaan. Historia ei kuitenkaan ollut vailla dramatiikkaa: vuonna 1562, sekulaisten kapinoiden tukahduttamisen jälkeen, kuningas János Sigismund II takavarikoi Praidin suolakaivoksen kuninkaallisen kamarin käyttöön, ja sekulaisten vapaa oikeus suolaan palautui vain Rákóczi II:n johtaman itsenäisyyssodan ajaksi. Vuoden 1661 jälkeen ruhtinas Apafi Mihály puolusti menestyksekkäästi Transilvanian suolakaivoksia turkkilaisten toistuvilta hyökkäyksiltä aikakaudella, jolloin Osmanien valtakunta hallitsi keskistä Unkaria, ja Transilvania puolusti autonomiaansa habsburgilaisten suojeluksessa.

Habsburgien dynastian nousu muutti perustavanlaatuisesti Praidin suolan kohtalon. Vuonna 1714 suolan kaivos tuli habsburgilaiseksi etuoikeudeksi, ja vuonna 1762 suolavuoren lounaisosassa, itävaltalaisen kaivosinsinöörin Johann Frendlin johdolla, avattiin József (Joosef) -kaivos — "kellokaivos", joka merkitsi modernin maanalaisen kaivostoiminnan tuloa Transilvaniaan. Louhittu suola, sidottuna puhvelinnahkoihin, vedettiin pintaan seulalla, jota liikuttivat neljä paria hevosia, tekniikka joka muistuttaa alppikaivosten perinteisiä menetelmiä. Vuonna 1787 Praidin suolakaivos tuli Wienin valtiovarainhoidon (Hofkammer) omaisuudeksi, tullen näin osaksi habsburgilaista "valkoisen kullan" monopolijärjestelmää — valtion suolakaivosten, tullimaksujen ja kauppareittien verkostoa, joka ruokki keisarikunnan kassaa Wienistä Euroopan kaukaisimpiin kolkkiin. Vertaus muihin suuriin eurooppalaisiin suolakeskuksiin on silmiinpistävä: samana ajanjaksona Itävallan Salzkammergutin kaivokset — Hallstatt, 7 000 vuoden keskeytymättömällä kaivostoiminnallaan ja nykyään UNESCO:n maailmanperintökohteena, Hallein, suolaan kaiverretulla kappelillaan ja joululauluperinteillään, Bad Ischl, keisarinna Elisabetin keisarillinen kylpylä, tai Altaussee, Pyhän Barbaran kappelillaan 71 metrin syvyydessä — oli integroitu samaan habsburgilaisten kruunun kontrolloimaan suolatalouteen, samoin kuin Puolan Wieliczka ja Bochnia, jotka siirtyivät itävaltalaiseen hallintaan vuonna 1772 Puolan ensimmäisessä jaossa. Vuonna 1861 paikallisen historioitsijan Orbán Balázsin mukaan koko sekulais- ja saksalaisasuttu alue käytti Praidin suolaa, ja vuonna 1864 József-kaivoksen viereen avattiin Parhuzamos (Rinnakkainen) -kaivos, yksi aikansa suurimmista keinotekoisista maanalaisista onteloista. Praidin suola, joka oli 1400-luvulta lähtien kutsuttu "sekulaissuolaksi", antoi nimen koko mikroregionille — "Suolamaa", toponyymi joka merkittiin ensimmäisen kerran muistiin vuonna 1659 ja joka käsittää Sovatan, Praidin, Ylä- ja Ala-Ocnan, Corundin, Sărățenin ja lähialueet. Ensimmäisen maailmansodan ja 4. kesäkuuta 1920 Trianonin sopimuksen jälkeen, jolla Transilvania palasi Romaniaan, vanhat kaivosmenetelmät organisoitiin uudelleen Romanian valtion toimesta, ja vuonna 1945 otettiin käyttöön räjäytysmenetelmä, joka lopetti lopullisesti perinteisen unkarilaisen kaivostoiminnan — tekniikka, joka vuosisatojen ajan oli muovannut paitsi maanalaisia käytäviä, myös koko paikan identiteettiä.

Maanalainen mestariteos: arkkitehtuuri, taide ja parantamisen tiede

Eurooppalaisen perinnön näkökulmasta Praidin suolakaivos on enemmän kuin pelkkä kaivostoiminta: se on todellinen mestariteos luonnon ja kulttuurin vuorovaikutuksesta, maanalainen maisema, jossa kaivostekniikka, taide ja lääketiede ovat yhdessä rakentaneet ainutlaatuisen maailman. Suolakappale, "sienen hattu" -muodollaan, joka on kohonnut geologisten ruhjeiden myötä sen ominaispainon ollessa pienempi kuin ympäröivien kivien, isännöi käytäviä, joiden leveys on 20 metriä, korkeus 12 metriä ja pituudet satoja metrejä, syvin kaivoshorisontti sijaiten 320 metriä maanpinnan alapuolella. Telegdy-kaivoksessa kaivostoiminta tapahtuu "kanadalaisella menetelmällä", pienillä kammioilla ja 14 × 14 metrin neliömäisillä pilareilla, horisonttien välisen välipohjan ollessa 8 metriä paksu — todiste insinööritaidon tarkkuudesta, joka seurasi keskiaikaisen kaivoksen muuttamista moderniksi teollisuuskompleksiksi. Yläpuolella Suolavuori (Sóhát), kansallisesti suojeltu III IUCN -luokan alue, joka ulottuu noin 60 hehtaarin alueelle, suojelee erittäin harvinaista kasvillisuutta, lajeja jotka ovat ainutlaatuisia Romaniassa, kehittyneinä rinteiden suolaiselle maaperälle.

Mikä kuitenkin antaa Praidin suolakaivokselle sen todella eurooppalaisen ulottuvuuden on sen rooli terapeuttisena pyhättönä. Jo vuonna 1960 kaivoksen maanalaisuuteen avattiin ensimmäinen aerosolihoitokeskus, ja vuonna 1980 "Horisontti 50":llä, 120 metrin syvyydessä, perustettiin matkailijoille ja potilaille tarkoitettu hoitokeskus. Tämän tilan mikroilmasto — vakio 14–16 celsiusasteen lämpötila, matala kosteus, steriilin puhdas ilma, kyllästetty suola-aerosoleilla, jodideilla, kaliumilla ja magnesiumilla, allergeeneista ja ärsyttävistä aineista vapaa — teki Praidin suolakaivoksesta yhden Itä-Euroopan tärkeimmistä speleoterapian ja klimatoterapian keskuksista. Perinne, johon tämä terapeuttinen rooli kuuluu, on syvästi eurooppalainen: se sai alkunsa Puolasta, Wieliczkasta — UNESCO:n maailmanperintökohde jo vuodesta 1978 —, jossa lääkäri Feliks Boczkowski havaitsi jo vuonna 1839, sitten 1843, että suolakaivostyöläiset kärsivät harvoin hengityselinsairauksista ja avasi ensimmäisen maanalaisen kylpylälaitoksen, ja jossa vuonna 1958 professori Mieczysław Skulimowski perusti "maanalaislääketieteen" — menetelmän, joka kantaa hänen nimeään — vihki käyttöön vuonna 1964 maailman ensimmäisen maanalaisen allergologisen sairaalan, "Kingan". Saksalaisen lääkärin Karl Hermann Spannagelin tutkimukset, jotka alkoivat vuonna 1949 perustuen havaintoihin toisen maailmansodan aikana suolaluoliin suojautuneista ihmisistä, loivat tieteellisen perustan modernille speleoterapialle, joka on nykyään levinnyt keskusten verkostoon koko Keski- ja Itä-Euroopassa — Ukrainan Solotvinosta ja Valko-Venäjän Soligorskista Tšekin Zlate Horyyn, Romanian Turdaan, Slăniciin ja Târgu Ocnaan. Praidissa suolaisen mikroilmaston hyödylliset vaikutukset, jotka osoitettiin tieteellisesti 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, hyödynnetään astman, kroonisen bronkiitin, allergisten nuhien ja poskiontelotulehdusten, silikoosin, keuhkolaajentuman ja ilman veriysköksiä olevien bronkiektasioiden, degeneratiivisten reumasairauksien ja joidenkin gynekologisten sairauksien hoidossa, kuurien kestäessä perinteisesti 18 päivää, päivittäisillä kolmen-neljän tunnin istunnoilla.

Tässä maanalaisessa maisemassa taide ja henkisyys ovat löytäneet hedelmällisen maaperän. Ekumeeninen kappeli, joka perustettiin yhteen suolakaivoksen kammioista ja vihittiin vuonna 1993, on ainutlaatuinen Euroopassa: sen suolasta veistetty alttari on kolmiopohjainen, joka symboloi Pyhää Kolminaisuutta, ja sen suojeluspyhimys — Pyhä Johannes Nepomuk, Prahan Kaarlensillan böömiläinen marttyyri, hiljaisuuden pyhimys ja salaisuuksien vartija — yhdistää paikan Keski-Euroopan henkiseen perinteeseen. Kappelin vihki kolmen tunnustuksen — ortodoksisen, roomalaiskatolisen ja reformoidun — papit, eleessä joka oli syvästi symbolinen Sekulimaalle, ja sisällä säilytetään kaksi 1700-luvun patsasta, Neitsyt Lapsen kanssa ja Pyhä Anton, kun taas kuusi lasimaalauksia luovat illuusion luonnonvalosta, joka suodattuu suolan läpi. Kappelin vieressä vierailija löytää rikkaan suolakristallien, suolan kaivokseen ja kuljetukseen 1700-luvulta lähtien käytettyjen työkalujen ja välineiden, sekä kansantaiteen esineiden museon — museon, jonka perustivat kaivostyöläiset ja suolakaivoksen tekninen henkilökunta, valokuvaaja István Plajasin avustuksella. Taidegalleria isännöi suolaveistoksia, jotka on tehty vuosittaisissa luomistyöpajoissa, ja "Club Aventura" — Euroopan ensimmäinen suolakaivokseen perustettu seikkailupuisto — tarjoaa kiipeilyreittejä luonnollisella suolakallioilla ja köysiratoja, jotkut niistä 15 metrin korkeuteen. Maanalainen virkistyskeskus, joka ulottuu 1 300 metrin matkalle, on varustettu kaikella pienen kaupungin mukavuudella: lasten leikkipaikkoja, biljardi- ja pöytätennispöytiä, kirjasto, kahvila, ravintola viininmaistatuksineen, langaton yhteys, 3D-elokuvateatteri ja luontaistuoteapteekki, kun taas maanpinnalla suolavesiallas täydentää rentoutumistarjontaa. Poistumisreitillä "Horisontti 60":lla Belvedere-näkymä "Joosef-kaivos" tarjoaa melankolisen näkymän vanhaan romahtaneeseen kaivokseen, hiljainen todistaja vuosisatojen kaivostoiminnasta.

Legendat, henkilöt ja käännekohdat

Praidin historia on täynnä hahmoja, joiden elämät ovat risteytyneet suolavuoren kohtalon kanssa, sarjassa joka yhdistää paikallisen historian Euroopan historian suuriin virtauksiin. Luxemburgin kuningas Sigismund, diplomillaan vuodelta 1405, loi perustan suolan kuninkaalliselle keskittämiselle aikakaudella, jolloin Euroopan valtaistuimet — Prahasta Budaan, Wienistä Krakovaan — vahvistuivat elintärkeiden taloudellisten resurssien hallinnan kautta. Kuningas Matias Corvinus, renessanssiloistollaan ja diplomillaan vuodelta 1463, edusti aikakautta, jolloin Keski-Euroopan hovit kilpailivat Firenzen ja Pariisin kanssa taiteiden ja diplomatian edistämisessä. Transilvanian ruhtinaat — Apafi Mihály, Báthory, Bocskai, Bethlen, Rákóczi — puolustivat tai vaativat "suolaoikeutta" autonomian ja sekulaisen arvokkuuden symbolina, aikakaudella jolloin Transilvania purjehti Osmanien valtakunnan ja Habsburgien monarkian välissä. Itävaltalainen insinööri Johann Frendl, joka avasi József-kaivoksen vuonna 1762, edusti habsburgilaisen valistuksen teknistä etujoukkoa, ja historioitsija Orbán Balázs 1800-luvulla säilytti yhteisön muistin, jolle suola oli leipä, oikeus ja identiteetti. Rautatien tultua — Târgu Mureș–Sărățeni -linja jatkettiin Praidiin vuonna 1905 — koko alue, mukaan lukien naapurissa oleva Sovata, tuli Euroopan suurten kylpyläkaupunkien kiertoon, vieraiden määrän kolminkertaistuessa vain muutamassa vuodessa, aikakaudella jolloin Vichyn, Baden-Badenin tai Karlsbadin kylpylät asettivat eurooppalaisen terveysturismin standardit.

Suolakaivoksen käännekohdat merkitsevät sen historiaa vaikuttavalla säännöllisyydellä: vuonna 1811 ensimmäinen uusi kaivos, "Uusi kaivos" (Ujbánya), joka avattiin vuosina 1809–1811, hylättiin sen jälkeen kun se oli tulvinut; vuonna 1945 räjäytysmenetelmä lopetti perinteisen kaivostoiminnan; vuosina 1960 ja 1980 hoitokeskusten avaaminen muutti kaivoksen lääketieteelliseksi pyhäköksi; vuonna 1993 ekumeenisen kappelin vihkiminen lisäsi henkisen ulottuvuuden; ja vuonna 2009 Praidin suolakaivoksesta tuli Romanian vierailuin suolakaivos, yli 200 000 turistilla vuosittain, houkutellen päivittäin 2 500–3 000 vierailijaa kesäkuukausina. Mutta sen viimeaikaisen historian dramaattisin jakso tapahtui toukokuussa 2025, jolloin viikkojen Corund-joen aiheuttamien suotautumisten jälkeen sen paisuneet vedet murtautuivat keinotekoisen uoman läpi ja 27.–30. toukokuuta välisenä aikana tulvittivat täysin kaivoksen maanalaiset käytävät, noin neljä miljoonaa kuutiometriä vettä virraten koko kaivosjärjestelmään. Noin 130 työntekijää evakuoitiin, kaivostoiminta ja turismi pysäytettiin, ja Praidin kunta siirtyi hälytystilaan, joka on jatkettu toistuvasti tähän päivään asti. Romanian ja ulkomaiden hydrogeologiset asiantuntijat, kokoontuneina Mathias Corvinus Collegiumiin Clujissa, analysoivat katastrofin seurauksia ja tunnistivat kaivoksen pelastamisen olennaiseksi ehdoksi Corund-joen kurssin täydellisen siirtämisen, kun taas Euroopan unioni myönsi Romanialle 14,3 miljoonaa euroa solidaarisuusrahastosta vahingoittuneen infrastruktuurin korjaamiseen. Merkittävä yksityiskohta, asiantuntijoiden korostama, tarjoaa säteen toivoa: kaivokseen tunkeutunut vesi on jo kyllästetty suolalla, joten se ei voi liuottaa lisämääriä kuin jos makeaa, tuoretta vettä tunkeutuu — tieteellinen argumentti "suolakatedraalin" pelastuspyrkimyksille.

Käytännön vierailuopas ja nykypäivän turistielämys

Eurooppalaiselle matkailijalle, joka haluaa tutustua Praidin kylpylään, matkan suunnittelu alkaa maantieteellisestä sijainnista: kylpylä sijaitsee Harghitan maakunnassa, Sekulimaan sydämessä, noin 9–10 kilometrin päässä Sovatasta, noin 60–70 kilometrin päässä Târgu Mureșista ja noin 150 kilometrin päässä Cluj-Napocasta, ja se on saavutettavissa kansallisilla teillä DN13 ja DN13A, lähellä entistä kapearaiteista Sovata–Câmpu Cetății -rautatietä, jota nykyään kulkee kuuluisa Mocănița. Painanteen ominainen ilmasto — viileät kesät, kylmät talvet, virkistävä ja kuiva ilma, suojassa voimakkailta tuulilta — suosittelee Praidia kylpyläilmastokeskuksena, luonnollisina parannustekijöinä mineraalivedet, suola ja ilmasto, yhdessä läheisen Sovatan kylpylän terapeuttisten resurssien kanssa, sen Ursu-järven kanssa, Euroopan suurin suolainen helioterminen järvi, joka tunnetaan "Euroopan Kuolleena merenä".

Olennainen tarkennus on tarpeen matkailijalle, joka vierailee tällä sivulla vuonna 2026: toukokuun 2025 katastrofaalisten tulvien seurauksena Praidin suolakaivos pysyy suljettuna, ilman virallista uudelleenavaamisaikataulua ilmoitettuna syyskuun 2026 loppuun asti, kunnan ollessa edelleen hälytystilassa, ja pääsy Suolakanioniin on rajoitettu. Pelastustyöt, vaikka Euroopan unionin solidaarisuusrahaston rahoittamia, lakkasivat syksyllä 2025 Corund-joen väliaikaisen siirron toteuttamisen jälkeen putkia pitkin, ja asiantuntijat jatkavat alueen mikroseismin ja vesistön suolapitoisuuden seurantaa. Tietoinen matkailija tarkistaa ennen lähtöä kohteen ajantasaisen tilanteen viralliselta sivustolta salinapraid.ro tai SALROMilta, kaivoksen hallinnoijalta, sillä uudelleenavaaminen riippuu Corundin lopullisten vesiteknisten siirtotöiden valmistumisesta ja kattojen romahtamisriskin arvioinnista. Tänä aikana alue kuitenkin säilyttää viehätyksensä Sovatan kylpylän, Corundin keramiikkakeskusten, Borsecin — "Karpaattien helmen" sen kansainvälisissä näyttelyissä 1800-luvulta lähtien palkituilla lähteillään —, Pyhän Annan järven, Bicazun rotkon ja Harghitan vuorten lukuisien vaellusreittien kautta.

Kun suolakaivoksen portit jälleen avautuvat — ja sen historia, joka on merkitty niin monilla uudestisyntymisillä, antaa aihetta toivoon — vierailijan kokemus seuraa erityistä rituaalia. Vierailuaika on päivittäin klo 8.00–18.00, laajennettavissa klo 20.00:een kesäkaudella, ja kuljetus maanalaisuuteen tapahtuu suolakaivoksen erikoisbusseilla, jotka kulkevat 1 250 metrin tunnelin läpi virkistyskeskuksen sisäänkäynnin portille, josta vierailijat laskeutuvat noin 200–300 suolaan kaiverrettua askelmaa pitkin "Horisontti 50":lle, 120 metriä maan alla. Sisäänpääsymaksut — noin 50 leitä aikuisilta ja 35 leitä lapsilta, päiväliput 40 ja 28 leitä vähintään viiden päivän kuureille, hinnat sisältävät maanalaisen kuljetuksen — ovat muutoksen alaisia, ja pysäköinti maksetaan erikseen. Vierailijan on tiedettävä, että vakio 14–16 celsiusasteen lämpötila vaatii lämpimiä vaatteita myös keskellä kesää, ja lemmikkieläimet eivät ole sallittuja maanalaisuudessa. Täydellinen vierailu kestää kolmesta neljään tuntiin ja voi sisältää 1 300 metrin reitin lisäksi pysähdyksen ekumeeniseen kappeliin jumalanpalvelukseen, biljardipelin tai pöytätenniksen, kahvin "Kahvi suolassa" -kahvilassa, vierailun museoon ja taidegalleriaan, kävelyn seikkailupuistossa tai uimisen maanpinnan suolavesialtaassa. Niille, jotka haluavat täydellisen kuurin, kylpylä tarjoaa 18 päivän speleoterapiapaketteja, päivittäisillä istunnoilla suolaisessa mikroilmastossa, hyötyen samoista terapeuttisista periaatteista, jotka ovat vakiintuneet Wieliczkassa, Euroopan sydämessä.

Praid pysyy näin enemmän kuin matkailukohteena: se on paikka, jossa Euroopan muisti kokoontuu suolakerroksiin — roomalaisten leegioiden "salariumista" habsburgilaisten "valkoiseen kultaan", sekulaisten etuoikeuksista ekumeeniseen kappeliin, puolalaisesta speleoterapian tieteestä suolaveistotaiteeseen — elävä muistomerkki eurooppalaiselle kulttuuriperinnölle, odottaen, väliaikaisesti veden alla, avatakseen porttinsa maailmalle.