Ulpia Traiana Sarmizegetusa

Kiehtova johdanto ja universaali arvo

Hațegin laakson sydämessä, 531 metrin korkeudella, Retezat-vuorten majesteettisen katseen alla ja Poiana Ruscă -vuoriston suojassa, avautuu tarina, joka kertoo sivilisaatioiden kohtaamisesta ja Rooman imperiumin kunnianhimosta muuttaa barbaarinen alue yhdeksi provinssin hallinnolliseksi keskukseksi. Ulpia Traiana Sarmizegetusa ei ole vain yksinkertainen arkeologinen raunio, vaan hiljainen todistaja koko Itä-Euroopan kunnianhimoisimmasta romanisaatioprojektista, paikka, jossa keisarilliset tiet kohtasivat alkuperäisen hengen kanssa, ja Trajanuksen legioonat jättivät jälkeensä ei vain kiviseiniä, vaan uuden kulttuuri-identiteetin perustan. Tämä kohde edustaa olennaista lukua Euroopan suuressa tarinassa, ollen Dacia Felix -provinssin pääkaupunki, alueen, jonka keisari Trajanus valloitti daakialaissotien jälkeen vuosina 101–106 j.Kr., tapahtuman, joka määritteli uudelleen mantereen poliittisen kartan ja toi Transilvanian kullan Rooman valtiokassaan. Nykypäivän matkailijalle kävely tämän antiikin kaupungin kivetyillä kaduilla merkitsee aikamatkaa 100-luvulle, jolloin täällä sykki yli 20 000 asukkaan metropolin elämä, joka oli yhteydessä keisarillisten teiden kautta Tiber-joen maailman pääkaupunkiin ja muihin imperiumin suuriin kaupunkikeskuksiin, Lugdunumista Galliassa Antiokiaan Syyriassa.

Historialliset juuret ja merkittävät eurooppalaiset yhteydet

Ulpia Traianan historia on erottamattomasti sidoksissa Rooman imperiumin aggressiiviseen laajentumiseen Flavius-dynastian alaisuudessa ja Trajanuksen sotapolitiikkaan, joka vahvistettuaan Reinin rajan ja kukistettuaan partit idässä, käänsi katseensa Dacian rikkauksiin. Kun daakialaisten pääkaupunki Sarmizegetusa Regia oli valloitettu Orăștie-vuorilta vuonna 106 j.Kr. ja kuningas Decebalus kuollut, Dacian provinssi järjestettiin hallinnollisesti, ja noin vuosina 108–110 j.Kr. kuvernööri Decimus Terentius Scaurianus perusti noin 40 kilometrin päähän vanhasta kuninkaallisesta pääkaupungista siirtokunnan, joka oli tarkoitettu legioonien veteraaneille. Alun perin nimeltään Colonia Ulpia Traiana Augusta Dacica, Trajanuksen suvun nimen (Marcus Ulpius Traianus) ja hänen Augustuksensa arvonimen mukaan, asutus sai myöhemmin keisari Hadrianuksen alaisuudessa lisänimen Sarmizegetusa, ottaen näin haltuunsa valloitetun paikan hengen nimen, symbolisessa sovinnon eleessä valloittajien ja voitettujen välillä. Tämä perustamisteko sijoittuu laajempaan keisarillisen kolonisaatiopolitiikan kontekstiin, joka oli samanlainen kuin Galliassa, Britanniassa tai Tonavan provinsseissa sovellettu, jossa roomalaiset veteraanit tulivat uuden hallinnollisen ja kulttuurisen järjestyksen tukipilareiksi.

Keisari Alexander Severuksen (222–235 j.Kr.), severien dynastian viimeisen edustajan, hallituskaudella kaupunki sai metropolis-statuksen ja isännöi Concilium III Daciarumia, kolmen daakialaisen provinssin (Dacia Porolissensis, Dacia Apulensis ja Dacia Malvensis) edustajien kokousta, elintä, jolla oli vaihtoehtoinen toimipaikka myös Apulumissa (Alba Iulia), mutta joka täällä Sarmizegetusassa merkitsi keisarillisen poliittisen elämän ratkaisevia hetkiä, kuten kunnianosoitusta Gordianus III:lle vuonna 241 j.Kr. Nämä tapahtumat asettavat Ulpia Traianan eurooppalaiseen provinssikeskusten verkostoon yhdessä Carnuntumin kanssa Tonavalla, Virunumin kanssa Noricumissa tai Aquincumin kanssa Pannoniassa, kaikki olennaisia solmukohtia keisarillisessa hallinnossa. Lisäksi kaupunki sijaitsi strategisella keisarillisella tiellä, joka tuli Tonavalta ja jatkoi pohjoiseen Porolissumiin (Moigrad) asti, muodostaen osan viestintäjärjestelmästä, joka yhdisti Rooman imperiumin pohjoiseen rajaan, samankaltaisesti kuin Via Claudia Augusta tai niemimaata ylittävät tiet.

Rauhan ja kukoistuksen aika kesti 200-luvulle asti, jolloin imperiumin kriisi ja muuttavien kansojen paine koettelivat provinssin kestävyyttä. Vuosina 117–118 j.Kr. sarmaatien, euraasialaisten aroilta tulleen iranilaisen kansan, joka oli läsnä sekä Daciassa että Pannoniassa tai Mustanmeren alueella, kapina tukahdutettiin julmasti Quintus Marcius Turbon toimesta, kapinoiden tukahduttamisen asiantuntijan toimesta, jonka Hadrianus oli lähettänyt, teko, jota juhlittiin muistomerkin pystyttämisellä keisarin kunniaksi vuonna 118 j.Kr. ja kiitoskirjoituksella Turbolle vuonna 119 j.Kr. Vuodesta 166 j.Kr. alkaen markomannien ja pohjoisesta vapaan daakialaisten hyökkäykset ravistelivat provinssia, ja keisari Marcus Aurelius, filosofi valtaistuimella, joutui puuttumaan henkilökohtaisesti pelastaakseen pääkaupungin, hetki, joka on ikuistettu noin vuoden 172 j.Kr. kirjoitukseen. Nämä konfliktit heijastavat tilannetta imperiumin muilla rajoilla, Tonavan markomannisodista idän parthialaisten konflikteihin.

Käännekohta tuli keisari Aurelianuksen (270–275 j.Kr.) aikana, jolloin talouskriisin ja koko provinssin puolustamisen mahdottomuuden edessä hän päätti vetää roomalaisen hallinnon ja armeijan pois Tonavan eteläpuolelle, tapahtuman, joka on verrattavissa Britannian hylkäämiseen Honoriuksen toimesta 400-luvulla tai gallialaisten provinssien menettämiseen. Vaikka eliitti ja virkamiehet jättivät kaupungin, suurin osa väestöstä jäi, muuttaen Ulpia Traianan pienemmäksi kaupunkikeskukseksi, jonka elämä jatkui hunien hyökkäyksiin ja Attilan kuolemaan asti, jolloin muuttoliikkeiden lopullinen kaaos päätti asutuksen järjestäytyneen olemassaolon. Näin Sarmizegetusan rauniot tulevat symboliksi siirtymästä antiikista keskiaikaan Kaakkois-Euroopassa, todistajaksi siitä, miten roomalainen sivilisaatio selvisi, muuttuen, Karpaattien itäpuolisilla alueilla.

Arkkitehtoninen mestariteos ja taiteellinen perintö

Ulpia Traianan kaupunkisuunnitelma heijastaa kehitystä sotilaskastista siviilikaupungiksi, lähtien pyöristetyistä sivuista nelikulmiosta, jonka pinta-ala oli 32,4 hehtaaria, pituus 600 metriä ja leveys 540 metriä, ympäröitynä puolustusmuurilla, joka oli rakennettu massiivisista veistetyistä kiviblokeista, 4–5 metriä korkea ja varustettu ampuma-aukoilla. Tämä puolustusjärjestelmä täydennettiin viidellä terassilla lähes 30 000 neliömetrin pinta-alalla, rakennustekniikka, joka on ominaista roomalaiselle sotilasinsinööritaidolle, verrattavissa germaanisen tai brittiläisen limesin linnoituksiin. Pääkadut, Via Principalis ja Via Praetoria, kohtasivat kaupungin keskustassa forumin tasolla, järjestäen tilan roomalaisten kaupunkisuunnittelun vakiintuneiden kaanonien mukaan, Roomasta itsestään aina uusiin kaupunkeihin Afrikan Proconsulariksessa tai Syyriassa.

Vaikuttavin rakennus, joka hallitsee arkeologista maisemaa, on amfiteatteri, joka rakennettiin 100-luvun ensimmäisellä puoliskolla, noin 5 000 katsojan kapasiteetilla. Se isännöi gladiaattoritaisteluita, villieläinten metsästystä (venationes) ja teatteriesityksiä, ja se oli varustettu monimutkaisella infrastruktuurilla, mukaan lukien maanalainen kammio, josta löydettiin marmoritaulu, joka oli omistettu jumalatar Nemesikselle C. Valerius Maximuksen toimesta, eläinten toimittaja näytöksiin. Tämän rakennuksen arkkitehtuuri, kivipenkeillä, jotka oli varattu eliitille alemmalla alueella, ja puupenkeillä yleisölle ylemmässä osassa, heijastaa roomalaista yhteiskunnallista hierarkiaa ja kuuluu imperiumin suurten amfiteattereiden perinteeseen, Rooman Colosseumista aina Arlesin tai Nîmesin amfiteattereihin eteläisessä Galliassa. Välittömässä läheisyydessä sijaitsee jumalatar Nemesiksen temppeli, jota gladiaattorit kunnioittivat, jonka pylväiden kapiteelit ja reliefitaulut, jotka esittävät jumalatarta vaa'an, griffinin ja pyörän kanssa, säilyvät nykyään Arkeologisessa museossa, todisteina itäisten provinssien ominaisesta uskonnollisesta synkretismistä.

Kaupungin uskonnollinen kompleksi paljastaa vaikuttavan uskomusten paletin, joka eli rinnakkain tavalla, joka on ominaista kosmopoliittiselle roomalaiselle maailmalle. Virallisten roomalaisten kulttien, kuten Suuren temppelin, Capitoliumin tai Liber Paterin pyhäkön, lisäksi oli temppeleitä, jotka oli omistettu jumalille Aesculapiukselle ja Hygialle, terveyden suojelijoille, Mithra-temppeli, persialainen jumala, joka oli suosittu koko imperiumin roomalaisessa armeijassa, Britaniasta Syyriaan asti, ja jopa palmyralaisten jumalien temppeli, joka edusti Palmyrasta Syyriasta tulleita kauppiaita ja kauppiaita, todiste kaupallisista yhteyksistä itään. Silvanus-jumalan, metsien jumalan, temppelin läsnäolo ja jumalten Domnus ja Domna pyhäkkö, paikalliset jumaluudet, jotka otettiin roomalaiseen panteoniin, havainnollistaa interpretatio Romanan prosessia, jossa alkuperäiset daakialaiset uskomukset assimiloitiin keisarilliseen kulttiin.

Kaupungin hallinnollisessa keskustassa sijaitsee Augustalien palatsi (Aedes Augustalium), pappiskorporation päämaja, joka hoiti keisarillista kulttia ja julkisten juhlien järjestämistä, mukaan lukien 3. tammikuuta vietettävä juhla keisarin kunniaksi. Tämä mahtava rakennus, keskellä olevalla kahteen osaan jaetulla sisäpihalla ja kahden basilikan reunustamana, isännöi keskellä alttaria, joka oli omistettu keisarin kultille, ja maanalaisessa turvakammiossa arvokkaiden kulttiesineiden säilyttämistä varten. Täältä löydetyt kirjoitukset, kuten ne, jotka viittaavat neuvonantaja Antonius Superin lahjoitukseen tai perustajiin Marcus Procilius Iulianus ja Marcus Procilius Regulus, tarjoavat arvokasta tietoa paikallisesta eliitistä ja siitä, miten provinssin aristokratia osoitti uskollisuuttaan Roomalle. Sen vieressä kaksi forumia, Forum Vetus (Trajanuksen forum) ja Forum Novum, asuinkortteleineen, jotka sijaitsivat näiden länsipuolella, havainnollistavat kaupungin asteittaista kaupunkikehitystä, alkuperäisestä sotilastukikohdasta kypsään kansalaiskeskukseen. Horreum, suuri viljavarasto, ja Dacia Apulensiksen talousprokuraattorin (Praetorum procuratoris) toimipaikka täydentävät kuvaa kaupungista, jolla oli monimutkaisia taloudellisia ja hallinnollisia toimintoja, kun taas itäinen nekropoli tarjoaa tietoa yhteisön hautauskäytännöistä ja väestörakenteesta.

Legendat, henkilöt ja käännekohdat

Ulpia Traianan tarina on täynnä keisarillisia hahmoja, jotka merkitsivät Euroopan kohtaloa vuosisatojen ajan. Keisari Trajanus, joka laajensi imperiumin suurimpaan laajuuteensa, Britaniasta Mesopotamiaan, on läsnä kaupungin nimessä ja hänen kunnianhimostaan integroida Dacia roomalaisen sivilisaation ruumiiseen. Hänen seuraajansa Hadrianus, väsymätön matkailija, joka kulki kaikki imperiumin provinssit, oli se, joka antoi kaupungille täydellisen nimen Sarmizegetusa, tunnustaen näin paikallisen identiteetin, ja hän myös lähetti Quintus Marcius Turbon tukahduttamaan sarmaatien kapinan vuosina 117–118 j.Kr., jakso, joka muistuttaa kapinoiden tukahduttamisesta Juudeassa tai Britanniassa saman keisarin alaisuudessa.

Marcus Aurelius, stoalainen filosofi valtaistuimella, esiintyy kaupungin historiassa sen pelastajana barbaarien hyökkäykseltä vuonna 166 j.Kr., jolloin markomannit ja vapaat daakialaiset tunkeutuivat provinssin sydämeen, ja hänen kunniakseen noin vuonna 172 j.Kr. pystytetty kirjoitus puhuu ulkoisen hyökkäyksen ja sisäisen kapinan kaksoisvaarasta. Caracalla, joka laajensi roomalaisen kansalaisuuden kaikille imperiumin vapaille asukkaille Constitutio Antoniniana -ediktillään vuonna 212 j.Kr., on läsnä Daciassa vuonna 213 j.Kr., jättäen kolme kirjoitusta Sarmizegetusaan, jotka todistavat hänen läsnäolonsa provinssissa, jota hän piti kiinteänä osana imperiumia. Alexander Severus, viimeinen severi, myönsi kaupungille metropolis-tittelin vuosina 222–235 j.Kr., nostaen sen täysivaltaisen provinssin pääkaupungin asemaan ja perustaen tänne Concilium III Daciarumin, provinssin parlamentin, joka kokosi edustajia koko alueelta.

Paikallisten sotilashenkilöiden joukossa erottuu Quintus Marcius Turbo, Hadrianuksen lähettämä, jonka tehokkuus kapinoiden tukahduttamisessa toi hänelle kaupungin tunnustuksen kirjoituksella vuonna 119 j.Kr., muistuttaen muita roomalaisia kenraaleja, kuten Agricolaa Britanniassa tai Corbulonia Germaniassa. Myöhemmin 200-luvulla prokuraattori F. Aelius Hammonius iunior (247–249 j.Kr.) voitti karpit, etelään muuttaneen germaanisen kansan, ja kaupunki pystytti hänelle patsaan Julius Philippukselle (Filippus Arabi) kirjoituksella "meidän jumalalliselle herrallemme", korostaen uskollisuutta keisareita kohtaan jopa kriisiaikoina. Keisari Decius, juhlittu vuonna 250 j.Kr. "Daciarum restauroijana" siitä, että hän puolusti provinssia gooteilta ja karpeilta, ja Gallienus, jonka aikana (253–268) rahan kierto väheni talouskriisin vuoksi, merkitsevät roomalaisen hallinnon viimeisiä vuosikymmeniä ennen aurelianuslaista vetäytymistä.

Paikan legendat kietoutuvat yhteen arkeologisen todellisuuden kanssa: sanotaan, että Aurelianuksen vetäytymisen jälkeen jäljelle jääneet asukkaat pakenivat amfiteatteriin, muuttaen sen improvisoiduksi linnoitukseksi, selviytyen maailmassa, joka romahti heidän ympärillään, hunien tuloon asti. Tämä vastarinnan tarina, yhteisöstä, joka jatkoi elämäänsä keisarillisten muurien varjossa legioonien lähdettyä, heijastaa monien Euroopan rajakaupunkien kohtaloa, brittiläisistä pohjoisafrikkalaisiin, ja antaa syvän inhimillisen ulottuvuuden kiviraunioille.

Käytännön vierailuopas ja nykypäivän matkailijan kokemus

Nykypäivän matkailijalle, joka tunkeutuu Romanian alueelle etsiessään sivilisaation eurooppalaisia juuria, vierailu Ulpia Traiana Sarmizegetusaan edustaa olennaista kokemusta, pyhiinvaellusta yhteisen mannermaisen identiteetin lähteille. Arkeologinen kompleksi, joka on merkitty Historiallisten monumenttien luetteloon koodilla LMI HD-I-s-A-03205, sijaitsee Sarmizegetusan paikkakunnalla Hunedoaran piirikunnassa, historiallisella Transilvanian alueella, noin 40 kilometrin päässä Hunedoaran kaupungista ja vain 8 kilometrin päässä Tapae-vuoristoreitistä, joka tunnettiin antiikissa "Transilvanian rautaporttina", strategisena rotkona, joka yhdisti Banatin Transilvaniaan ja joka yhdessä eteläisen Oltin rotkon kanssa muodosti luonnollisen puolustusjärjestelmän.

Pääsy kohteeseen tapahtuu tietä pitkin, joka yhdistää Hațegin Petroșaniin, tasankomaisemassa, jonka reunustavat Retezat-vuorten siluetit etelässä ja Poiana Ruscă pohjoisessa, näkymä, joka antaa vierailijalle mahdollisuuden ymmärtää, miksi roomalaiset valitsivat tämän paikan provinssin pääkaupungikseen: maa oli hedelmällistä, luonnollisesti suojattu vuorilla, ja sijaitsi kauppareitillä, joka tuli Tonavalta. Arkeologisen alueen sisäänkäynnillä ensimmäisen vaikutelman antaa amfiteatterin massiiviset rauniot, joiden kiviseinät, jotka on rakennettu massiivisista blokeista ja laastista, kestävät lähes kaksi vuosituhatta, tarjoten ylivoimaisen näkökulman areenaan, jossa antiikin maailman veriset näytökset joskus tapahtuivat. Kävely entisen metropolin läpi antaa vierailijalle mahdollisuuden astua kivettyjen katujen jäljille, nähdä Nemesikselle, Liber Paterille tai Mithralle omistettujen temppeleiden perustukset, ihailla Augustalien palatsin raunioita sen keskellä olevalla sisäpihalla ja kuvitella forumin hälinää, jossa kauppaa käytiin, oikeutta jaettiin ja keisarillista kulttia juhlittiin.

Arkeologisen kompleksin välittömässä läheisyydessä sijaitsee Sarmizegetusan arkeologinen museo, joka perustettiin vuonna 1924, ja joka säilyttää vaikuttavan kokoelman järjestelmällisten tutkimusten aikana löydettyjä esineitä: veistettyjä kapiteeleja, marmoriin ja kiveen kaiverrettuja kirjoituksia, jotka todistavat keisarien Hadrianuksen, Marcus Aureliuksen tai Caracallan läsnäolosta, pylväiden fragmentteja, keramiikkaa, kolikoita ja jokapäiväisen käytön esineitä, jotka palauttavat kahden vuosituhannen takaisen elämän ilmapiirin. Näyttelyesineiden joukossa ovat marmoritaulu, joka on omistettu jumalatar Nemesikselle eläinten toimittaja Valerius Maximuksen toimesta, ja tämän jumalattaren temppelistä peräisin olevat arkkitehtoniset elementit, sekä kirjoitukset, jotka mainitsevat paikallisten perustajien ja virkamiesten nimet.

Täydellistä kokemusta varten suositellaan Ulpia Traiana Sarmizegetusan vierailun yhdistämistä Sarmizegetusa Regiaan, daakialaisen valtakunnan henkiseen ja sotilaalliseen pääkaupunkiin, joka sijaitsee Orăștie-vuorilla 1 200 metrin korkeudella ja joka on sisällytetty UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, tarjoten näin täydellisen kuvan kahden sivilisaation kohtaamisesta ja fuusiosta. Tiedot pääsymaksuista ja vierailuajoista ovat saatavilla kohteen lipunmyynnistä, ja paikalliset oppaat voivat tarjota yksityiskohtaisia selityksiä historiallisesta kontekstista ja viimeaikaisista arkeologisista löydöksistä, sillä suuri osa antiikin kaupungin pinta-alasta on edelleen kaivamatta, säilyttäen mysteerejä tuleville sukupolville tutkijoita.

Matkailija, joka saapuu tänne, olipa hän historioitsija, arkeologi tai yksinkertainen kauneuden etsijä, löytää itsensä elävän oppitunnin edessä ihmiskulttuurin universaalisuudesta ja siitä, miten imperiumit, olipa kyse roomalaisista, habsburgeista tai osmaneista, ovat muokanneet Euroopan maisemaa. Ulpia Traiana Sarmizegetusa ei ole vain joukko raunioita, vaan avoin dialogi menneisyyden ja nykyisyyden välillä, paikka, jossa Eurooppa löytää yhteiset juurensa, ja antiikin kivet tulevat hiljaisiksi todistajiksi sivilisaatiosta, joka yhdisti maanosat ja kansat lain, järjestyksen ja kulttuurin merkin alla.