Cotrocenin palatsi

Vallan ja hengen linna Kaakkois-Euroopan sydämessä

Bukarestin entisen länsireunan loivalla kukkulalla, joka oli aikanaan ympäröity Vlăsiein loputtomilla metsillä ja jota Dâmbovița-joki vartioi, kohoaa tänään yksi Euroopan kiehtovimmista historiallisista kokonaisuuksista: Cotrocenin palatsi. Se ei ole pelkkä monumentti, vaan todellinen eurooppalaisen historian palimpsesti, paikka jossa kohtaavat kerros kerrokselta bysanttilainen henkisyys kreikkalaisten maanpakolaisten keskuudessa Konstantinopolin kukistumisen jälkeen, romanialaisen aateliston barokkiloisto, Hohenzollern-suvun kunnianhimo, ranskalainen ja brittiläinen Belle Époque -tyyli, 1900-luvun totalitarismin draama ja vuoden 1989 jälkeinen demokraattinen uudestisyntyminen. Lähes kolmesataaviisikymmentä vuotta keskeytyksettä Cotroceni on ollut vallan tila – luostari ja ruhtinaan asunto, kuninkaallinen palatsi ja tänään Romanian presidentin virka-asunto – mikä tekee siitä maan pisimpään ja keskeytyksettömimmin käytetyn virka-asunnon. Sivistyneelle eurooppalaiselle matkailijalle vierailu Cotrocenissa merkitsee astumista muutamassa tunnissa kokonaisten mannermaan sivilisaatioiden aikakausien läpi: ristiretkestä ja Wienin ja Konstantinopolin välisistä neuvotteluista Ludvig XVI:n tyylisiin saleihin, Romanian liittymispäätökseen ensimmäiseen maailmansotaan ja diktatuurin tuhoaman kirkon jälleenrakentamiseen ainutlaatuisella arkkitehtonisella vastarinnalla Euroopassa.

Vlăsiein metsistä Athos-vuorelle: bysanttilaiset ja osmanien juuret

Legenda ja historia: Cotrocenien nimi

Tarina alkaa itse nimen merkityksestä. Sana "cotrocean" tulee tutkijoiden mukaan arkaismista "a (se) cotroci", eli piiloutua, vetäytyä. Merkitys saa syvyyden kun ajattelemme paikan maantiedettä: ennen nykyaikaista Bukarestia Cotrocenin kukkula oli Vlăsiein tiheiden metsien peitossa, niin tiheät metsät että ne tarjosivat suojaa niille jotka pakenivat ruhtinaan raivoa. Kukkulan huipulla oli puinen skiitta, jota munkit kutsuivat "Ylemmiksi Cotroceneiksi", erotuksena "Alempiin Cotroceneihin", kukkulan juurella sijaitsevasta tiilentekijöiden kylästä. Kylä ja tila mainitaan dokumentaarisesti ensimmäisen kerran ruhtinaan hrisovissa 27. marraskuuta 1614 muodossa "Cotroceni", vaikka ne olivat varmasti olemassa jo ennen vuotta 1600: ensimmäiset asiakirjoissa mainitut omistajat – Stoica, Preda ja Istfan – todistivat että ennen kuin tilasta tuli Mihai Viteazulin ruhtinaallinen omaisuus, he hallitsivat "Cotroceneja". Tämä pääkaupungin reunalla sijaitsevan tilan jatkuvuus, joka siirtyi ruhtinaan kädestä aatelisperheen haltuun ja sitten dynastian omistukseen, on koko paikan myöhemmän historian perusta.

Șerban Cantacuzino: bysanttilainen prinssi Valakian valtaistuimella

Käännekohta tapahtuu 1600-luvun jälkipuoliskolla, kun Cantacuzino-suku – bysanttilaista alkuperää, joka oli tullut Romanian maihin ensimmäisinä vuosikymmeninä Konstantinopolin jouduttua osmanien käsiin (1453) – luo itselleen prinssikohtalon. Suvun merkittävin edustaja Șerban Cantacuzino (1640–1688) nousi vähitellen kaikki hovin virat, osoittaen terävyyttä, harkintakykyä, vieraiden kielten taitoa ja rakennustaitoa. Vuonna 1660 palkkiona palveluksista ruhtinas Gheorghe Ghicille hän saa Cotrocenin tilan, päästen todelliseen hallintaansa vasta 18. marraskuuta 1671, vuosien vainojen ja hovijuonittelujen jälkeen. Legenda kertoo että syksyllä 1678, kun Duca Vodă jahtasi häntä, joka halusi päästä eroon kruununtavoittelijasta, Șerban pakeni Cotroceniin, jossa hän piileskeli kolme päivää ja rukoili pyhiä Sergiusta ja Vakkoa välittämään pelastuksensa puolesta, luvaten että jos hän selviää vahingoittumattomana, hän rakennuttaisi sinne mahtavan kirkon. Hän selvisi, pakeni Konstantinopoliin, osti ruhtinaan 600 000 leillä ja nousi valtaistuimelle keväällä 1679. 26. toukokuuta 1679 luostarin rakennustyöt alkavat, ja kirkko, jonka suojeluspyhimykset ovat Neitsyt Marian kuolonuneen nukkuminen ja pyhät Sergius ja Vakko – valittu yhteydessä perustajan henkilökohtaisen elämän tapahtumiin – valmistuu lokakuussa 1682.

Șerban Cantacuzino ei ollut vain perustaja, vaan myös eurooppalaisen diplomatian mies. Hän neuvotteli Wienin hovin kanssa Valakian siirtymisestä kristilliseen leiriin, tavoitellen kristittyjen suojelijan asemaa Balkanilla, ja habsburgit lupasivat hänelle vastineeksi keisarillisen Konstantinopolin valtaistuimen, joka olisi vapautettu osmaneista. Tämä kunnianhimo – muuttaa pieni vasalliruhtinaskunta kristilliseksi kuningaskunnaksi liittoutuneena Keski-Euroopan kanssa – sijoittaa Șerbanin hahmon yhteiseen tähtikuvioon muiden aikakauden balkanilaisten prinssien kanssa, Dimitrie Cantemiristä maanpaossa oleviin bysanttilaisiin keisareihin. Hänen hallintonsa oli muutenkin kulttuurisen loiston aikaa: Cotroceniin asennetussa kirjapainossa ilmestyivät Evankeliumi (1682) ja Apostoli (1683), ja vuonna 1688 – vähän ennen perustajan kuolemaa – Bukarestin Raamattu, ensimmäinen kokonainen romaniaksi painettu Raamattu, kieli- ja kulttuurimonumentti jonka rooli romanian kirjakielen muotoutumisessa on verrattavissa Luterin Raamatun rooliin saksan kielelle. Șerban Cantacuzino kuoli 28. lokakuuta 1688, vain 54-vuotiaana, ja hänet haudattiin hänen perustamansa kirkon naokseen, veljiensä Matein ja Iordachen sekä muiden dynastian jäsenten viereen, muuttaen Cotrocenin suvun nekropoliksi.

Valakian rikkain luostari ja yhteys Athokseen

Perustajan lahjoitukset tekivät Cotrocenin luostarista nopeasti Valakian rikkaimman luostarin. Vuoden 1716 inventaario luetteli 20 suurta tilaa (Ilfovissa, Dâmbovițassa, Muscelissa, Teleormanissa, Ialomițassa), 10 mustalaiskylää, 18 kauppaa Bukarestissa, Șerban Vodăn hanin, oikeuden suola-, juoma-, kala- ja puutulleihin, sekä tulot 20 luostarista ja skiitasta koko maasta. Vuonna 1682 Șerban lahjoitti luostarin Athos-vuoren munkkiyhteisölle Protatonin kautta – ele joka oli ennennäkemätön sillä ehdoilla jotka hän asetti: igumeenin piti olla hyvä hallintomies, Athokselle piti päästä vain tulojen ylijäämä, mikään aarteista ei saisi lähteä luostarista, igumeenin piti antaa selvitys kolmen vuoden välein, athoslaista typikonia piti noudattaa, pyhien Sergiuksen ja Vakkon päivää (7. lokakuuta) piti juhlia erityisesti, ja perustaja ja hänen sukuaan piti muistaa ja hänet piti haudata sinne. Samassa tilanteessa oli myös Kolmen Hierarkin luostari Moldaviassa, Vasile Lupin perustus – rinnakkaisuus joka osoittaa kuinka tiiviisti romanialainen ortodoksinen maailma oli yhteydessä ortodoksisuuden suuriin keskuksiin, Athokselta Kiovaan ja Moskovaan. Kirkon arkkitehtuuri, brâncovenesc-tyyliä, kymmenellä kahdeksankulmaisella kivipylväällä tuetulla kuistilla, 12 sisäpuolella veistetyllä pylväällä ja veistetyllä ja kullatulla ikonostaasilla, oli täydellisissä mittasuhteissa oleva kopio Curtea de Argeșin piispan kirkosta, jonka Neagoe Basarab oli perustanut; töiden koordinaattori Mihai Cantacuzino oli saanut arkkitehtikoulutuksensa Padovassa ja Ravennassa, ja kirkon maalaustyöt uskottiin kuuluisalle maalarille Pârvu Mutulle – todelliselle koulukunnan luojalle, kanonisoitu vuonna 2017 Romanian ortodoksisen kirkon Pyhän Synodin toimesta. Näin käynnistetty brâncovenesc-tyyli sijaitsee post-bysanttilaisen perinteen, italialais-kreetalaisen koulukunnan vaikutuksen ja keskieurooppalaisen barokin yhtymäkohdassa – samat kulttuuriset juuret jotka muovasivat samaan aikaan Prahan, Wienin tai Krakovan palatseja. Ulkomaalaiset matkailijat kuten englantilainen Edmund Chishull (1702), italialainen Anton Maria Del Chiaro – muusikko ja perustajan sihteeri, myöhemmin Brâncoveanun kronikoitsija –, Domenico Sestini, itävaltalainen Franz Joseph Sulzer tai kreikkalainen Dapontes jättivät todistuksia kokonaisuuden kauneudesta, sijoittaen sen varmasti Euroopan kulttuurikartalle.

Suurten valtakuntien strateginen paikka

Vuosisatojen ajan Cotrocenin ylänkö oli ensisijaisen tärkeä strateginen piste, ja sen sotahistoria heijastaa niiden valtakuntien välisten sotien historiaa jotka kiistelivät Balkanista. Heinäkuussa 1737 itävaltalaiset joukot kenraali Ghilanyn johdolla asettuvat tänne leiriin; vuonna 1739 osmanien joukot kenraali Suleiman Pashan johdolla; vuosina 1800–1802 turkkilaiset ja venäläiset joukot; vuonna 1806 venäläiset kenraali Miloradovitšin johdolla. Nämä leiriytymiset heijastavat 1700-luvun itävalta-venäjä-turkki-sotia, jotka päättyivät Kuciuk-Kainargin sopimuksiin (1774) ja myöhemmin Bukarestin rauhaan (1812), hetkiä joissa Kaakkois-Euroopan kartta kirjoitettiin uudelleen Pietarin, Wienin ja Konstantinopolin välisissä neuvotteluissa. Vuoden 1802 tuhoisa maanjäristys tuhosi kirkon ja munkkien asunnot; niiden jälleenrakennus aiheutti niin suuria velkoja että vuonna 1816 maan Yleinen kokous joutui puuttumaan asiaan, joko Protatonin maksaessa velat tai myymällä 18 kauppaa Bukarestista. Vuonna 1821 Tudor Vladimirescun vallankumouksen aikana luostari tulee vallankumouksellisten päämajaksi, jotka kaivavat puolustushautoja ja vahvistavat asemiaan reduteilla ja tykeillä – jakso joka yhdistää Cotrocenin aikakauden suuriin kansallisiin liikkeisiin Euroopassa, Kreikan ja Romanian maiden vuoden 1821 vallankumouksista. Vuonna 1848 luostarin miehittävät osmanien joukot jotka pidättävät vallankumoukselliset. Ja vuosina 1862–1863 Aleksanteri Ioan Cuzan – ruhtinas joka asetti tänne asuntonsa ja joka yhdisti vuonna 1859 kaksi romanialaista provinssia – Cotrocenin ylängölle perustetaan sotilaskoulutusleiri, samanaikaisesti ruhtinaan talojen kunnostusten ja uudelleensisustusten kanssa, jotka rahoitti ulkoministeriö 4 000 kultadukaatin luottolinjalla. Näin ennen kuin siitä tuli kuninkaallinen palatsi, Cotroceni oli jo kahden vuosisadan ajan ollut elävä todistaja niille yhteenotoille ja muutoksille jotka tekivät Euroopasta modernin.

Venetsian, Pariisin ja Lontoon välissä: Hohenzollern-suvun kuninkaallinen palatsi

Kaarle I ja ranskalainen arkkitehti Paul Gottereau

Hyppy eurooppalaiseen moderniuteen tapahtuu 1800-luvun lopussa. Prinssi Kaarle Hohenzollern-Sigmaringenistä – joka oli noussut Romanian valtaistuimelle vuonna 1866 ja oli juuri hankkinut täyden itsenäisyyden vuosina 1877–1878 venäläis-turkkilaisen sodan ja Berliinin sopimuksen seurauksena – käytti kesäkuusta 1866 alkaen Cotrocenin ruhtinaan palatsia, asuen siellä lähes kaksi vuosikymmentä vaimonsa kuningatar Elisabetin (maailmankirjallisuudessa tunnetun salanimellä Carmen Sylva) kanssa, kunnes kuninkaallinen palatsi Calea Victorieilla (nykyään Romanian kansallinen taidemuseo) vihittiin käyttöön vuonna 1885. Keväällä 1889 Kaarle I päättää vanhojen ruhtinaan talojen purkamisesta ja modernin palatsin rakentamisesta, joka oli tarkoitettu kruununperijäprinssi Ferdinandin, hänen veljenpoikansa, käyttöön. Rakennustyöt alkavat vuonna 1888, ja vuosina 1893–1895 palatsi rakennetaan uudelleen ranskalaisen arkkitehdin Paul Gottereaun suunnitelmien mukaan, joka oli beaux-arts-akademismin edustaja, koulutettu École des Beaux-Artsissa Pariisissa, sama joka oli jo allekirjoittanut kuninkaallisen palatsin Calea Victorialla, Säästöpankin ja talletusten palatsin, Carol I -yliopistosäätiön (Keskuskirjasto) ja Craiovan taidemuseon. Gottereau, syntynyt Perpignanissa vuonna 1843, suunnitteli Cotrocenin klassiseen venetsialaiseen tyyliin – viittaus Serenissimaan joka puhui uuden kuningaskunnan eurooppalaisista pyrkimyksistä – italialaisesta Cipollino-marmorista tehdyillä portailla ja balustradeilla ja stukolla, arkkitehtonisessa kielessä joka lähensi sitä italialaisen renessanssin ja Alankomaiden palatseihin. Teoksestaan ranskalainen arkkitehti sai Romanian kruunun ritarikunnan upseerin arvon ja vuonna 1897 hänet nimitettiin Ranskan kunnialegioonan ritariksi.

Gottereaun suunnittelemat – ja myöhemmin hienostuneet – sisätilat ovat todellinen reitti Euroopan koristetaiteen läpi: palatsin ruokasali on restauroitu saksalaisen renessanssin tyyliin, ja huoneissa on erilaisten tyylien leimoja, Ludvig XIV:stä Ludvig XV:een ja Ludvig XVI:een, englantilaisesta rokokoosta bysanttilaisiin aksentteihin. Tämä eurooppalaisten tyylien "museo" pienoiskoossa heijastaa Hohenzollern-Sigmaringen-suvun pyrkimystä ankkuroida Romania mannermaisten suurten monarkioiden konserttiin, Ranskan, Saksan ja Ison-Britannian rinnalle.

Kuningatar Maria: kuningatar Victorian tyttärentytär Cotrocenissa

29. joulukuuta 1892 (10. tammikuuta 1893, uusi tyyli) Ferdinand menee naimisiin Sinaiassa prinsessa Maria Edinburghin ja Sachsen-Coburg-Gothan kanssa, syntynyt 29. lokakuuta 1875 Eastwell Parkissa, Kentin kreivikunnassa – Ison-Britannian kuningatar Victorian ja Venäjän tsaari Aleksanteri II:n tyttärentytär. Prinssipari muuttaa Cotroceniin vuonna 1896, ja palatsista tulee heidän pysyvä asuntonsa kuningattaren kuolemaan asti vuonna 1938. Täällä kuningatar Maria – brittiläinen prinsessa, kirjailija ja taiteilija – jättää oman tunnistettavan jälkensä sisustuksiin vuosina 1900–1910: Kultainen salonki (1901), Hopeinen makuuhuone (1905) ja Norjalainen salonki (1911), toteutettu tšekkiläisen arkkitehdin Karel Límanin suunnitelmien mukaan, kuningashuoneen arkkitehti, yhdessä Vihreän salongin kanssa – Ludvig XVI:n tyylin uudelleentulkinta englantilaisilla aksenteilla – ja Maalaus- ja puupiirrossalongin kanssa. Kuningatar tunnusti että hänen "elämänsä unelma" oli muuttaa Cotroceni "unelmien taloksi", ja muistelmiensa sivuilla hän kuvaa tunteella kuinka hän "muutti Cotroceneja sen mukaan mitä olin oppinut romanialaisesta arkkitehtuurista ja ornamenttitaiteesta". Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hänen ohjauksessaan romanialainen arkkitehti Grigore Cerchez suunnittelee uudelleen palatsin pohjoissiiven (1913–1915) kansallisromanttiseen tyyliin, lisäten suuren salin terassilla päällä ja kaksi pylväillä varustettua huvimajaa – joista toinen on uskollinen kopio kuuluisasta Hurezin luostarin huvimajasta –, ja vuosina 1925–1929 hän uudelleensisustaa Suuren valkoisen salongin ja kuningattaren makuuhuoneen. Näin Cotrocenissa elävät yhdessä samassa kokonaisuudessa wieniläinen Art Nouveau (Secession), ranskalainen uusklassismi, romanialainen kansallisromantiikka ja brâncoveneasc-perinne – tyylien välinen vuoropuhelu joka heijastaa pienessä mittakaavassa koko eurooppalaisen taiteen kehitystä vuosilta 1880–1930.

Eurooppalainen hovi: vieraita, liittoja ja historiallisia päätöksiä

Cotrocenin palatsi oli sotien välisenä aikana eurooppalaisen diplomatian näyttämö. Täällä vastaanotettiin Jugoslavian kuningas Aleksanteri I (helmikuu 1922), italialainen marsalkka Pietro Badoglio (toukokuu 1922), Itävallan liittokansleri, monsignore Ignaz Seipel (helmikuu 1924), ulkoministerit Edvard Beneš Tšekkoslovakiasta ja Momčilo Ninčić Serbiasta (toukokuu 1925) – hahmoja jotka seuraavina vuosina tulisivat näyttelemään ratkaisevia rooleja Euroopan kohtalossa, Münchenin konferenssista Pikku-Ententen muodostumiseen. Mutta vakavin hetki palatsin historiassa eurooppalaisena poliittisena näyttämönä tapahtui elokuussa 1916: 14. elokuuta 1916 Cotrocenin palatsin ruokasalissa kokoontunut kruununeuvosto päätti Romanian luopumisesta puolueettomuudesta ja liittymisestä ensimmäiseen maailmansotaan Ententen puolelle – päätös joka muuttaisi Euroopan karttaa ikuisesti ja joka johtaisi vuoden 1918 suureen yhdistymiseen. Kuningatar Maria, joka oli läsnä noissa neuvotteluissa, tulisi tulemaan romanialaisen vastarinnan symboliksi sodan vaikeina vuosina, ja hänen muistonsa – brittiläisestä joka tuli Romanian kuningattareksi ja kansakunnan äidiksi – yhdistää Cotrocenin ainutlaatuisella tavalla Euroopan kruunujen historiaan.

Legendat, henkilöt ja käännekohdat

Kommunismin aika: Pioneerien palatsi ja kirkon draama

Kuningas Mikaelin luopumisen (30. joulukuuta 1947) ja kansantasavallan perustamisen jälkeen Cotrocenin palatsi siirtyi valtion hallintaan, ja vuonna 1948 luostarin kirkko suljettiin jumalanpalveluksista "ideologisista syistä". Vuosina 1949/1950–1976 rakennus toimi Pioneerien palatsina – instituutiona joka oli saanut vaikutteita neuvostoliittolaisesta pioneeritalojen mallista ja koko itäblokin pioneeripalatseista, Itä-Berliinin Pionierpalastista Moskovan tai Varsovan pioneeritaloihin. Monet bukarestilaiset sukupolvet astuivat silloin sisään huoneisiin joissa kuninkaat ja kuningattaret olivat asuneet, tietämättä sitä: kuningatar Marian Norjalainen salonki tuli pioneerien tarinasaliksi, Maalaussalonki tuli balettisaliksi, ja kuningas Ferdinandin kirjaston kirjat poltettiin palatsin pihalla – barbaarinen teko joka heijastaa kuninkaallisten kirjastojen ja perinnön kohtaloa koko kommunistisessa Euroopassa. Vuonna 1976 palatsin otti haltuunsa valtion protokolla, ja 4. maaliskuuta 1977 tuhoisa maanjäristys kaatoi suuren osan kokonaisuuden rakennuksista. Vuoden 1977 jälkeen Nicolae Ceaușescu käytti palatsia vieraiden talona, ja vuonna 1984 hän päätti Șerban Cantacuzinon perustaman kirkon purkamisesta – päätös joka kuuluu kommunististen hallintojen ideologisten tuhojen logiikkaan Euroopassa, Berliinin kuninkaallisen palatsin (Stadtschloss) purkamisesta vuonna 1950 Saksan demokraattisen tasavallan toimesta, itäisten pääkaupunkien kaupunkisuunnittelujärjestelmiin jotka pyyhkivät kokonaisia kaupunginosia.

Pelastus varojen väärinkäytöllä

Kirkon pelastuksen tarina on itsessään sivu eurooppalaista vastarintaa. Koska purkamiseen ei ollut myönnetty varoja, arkkitehti Camil Roguski – joka oli vastuussa palatsin uuden siiven rakentamisesta – turvautui varojen väärinkäyttöön: hän käytti muille töille tarkoitettuja rahoja kirkon kiven, pylväiden, profiilien ja freskojen poistamiseen ja kuljetti ne Mănăstirea Cernican luostariin varastoon, vakuuttuneena että kirkko rakennettaisiin joskus uudelleen. Lisäksi kun Elena Ceaușescu vaati että kirkon tilalle rakennettaisiin uima-allas, Roguskin piti vakuuttaa hänet – juonella joka on arvokas Euroopan historian nerokkaimmille hovijuonille – että allas tulvisi palatsin kellaria. Näin kirkon perustukset pysyivät ehjinä, säilyttäen alkuperäisen muotonsa, ja noin 80 neliömetriä alkuperäistä freskoa – pronaoksen seinä perustajien muotokuvilla, Pârvu Mutun teos –, yhdessä veistetyn ja kullatun ikonostaasin ja osan liturgisesta aarteistosta, pelastettiin. Vuoden 1977 maanjäristyksen jälkeen historiallisen palatsin restaurointia koordinoi arkkitehti Nicolae Vlădescu, joka kunnioitti Gottereaun ja Cerchezin tyyliä, ja vuosina 1980–1986 rakennettiin uusi siipi – nykyään presidentinhallinnon päämaja –, jonka arkkitehtuuri ottaa uudelleen, hengessä, romanialaisia perinteisiä elementtejä; uuden siiven monumentaalinen portaikko, mahtavine ovineen ja sen yläpuolella oleva koristevyö, on saanut vaikutteita jopa vyöstä joka ympäröi purettua kirkkoa.

Uudestisyntyminen: vallankumouksesta vuoden 2009 vihkimiseen

Joulukuun 1989 vallankumouksen jälkeen – se 1989 joka kaatoi kommunistiset hallinnot koko Euroopassa, Berliinistä Sofiaan ja Prahasta Bukarestiin – Cotrocenin palatsista tuli Romanian presidentin virka-asunto. Hallituksen päätöksellä 10. heinäkuuta 1991 perustettiin Cotrocenin kansallismuseo, joka vihittiin virallisesti yleisölle 27. joulukuuta 1991 palatsin historiallisessa osassa. Vuonna 1994 museo sai European Museum of the Year Award – Special Commendation -palkinnon, Euroopan neuvoston myöntämän tunnustuksen joka sijoittaa instituution mannerman suurten museoiden kartalle, yhdessä sellaisten voittajien kanssa kuin Amsterdamin Van Gogh -museo tai Rijksmuseum. Kirkon osalta jälleenrakennustyöt aloitettiin vuosina 2003–2004 presidentti Ion Iliescun kaudella, jolloin pyhäkkö rakennettiin osittain uudelleen vanhoille perustuksille "Cantacuzino-muistomerkin" muodossa, naokseen upotettiin muutama fragmentti Pârvu Mutun alkuperäisistä freskoista. Vuosina 2008–2009 presidentti Traian Băsescun kaudella jälleenrakennus saatiin täysin päätökseen: alttari täydennettiin tuomalla ja kiinnittämällä alkuperäinen kullattu puinen ikonostaasi, asennettiin yli tonnin painoinen kello joka valettiin Maramureșin hiippakunnan profiilitehtaassa, ja 11. lokakuuta 2009 patriarkka Daniel vihki kirkon, joka tuli näin osaksi museon vierailureittiä. Nykyään uskovaiset osallistuvat sunnuntaisin jumalanpalveluksiin uudestisyntyneessä kirkossa, samalla kun palatsin piha järjestää ajoittain konsertteja ja kulttuuritapahtumia – pyhän paluuta vallan tilaan, ainutlaatuista entisessä kommunistisessa blokissa.

Cotrocenin kansallismuseo: taiteellinen aarre Euroopan risteyksessä

Palatsin historiallisessa siivessä Cotrocenin kansallismuseo säilyttää kokoelmia jotka kuvaavat Romanian taiteellista kehitystä eurooppalaisessa kontekstissa. Taidegalleria sisältää teoksia romanialaisen maalaustaiteen mestareilta – Theodor Aman, Nicolae Grigorescu, Ioan Andreescu, Ștefan Luchian, Nicolae Tonitza, Theodor Pallady, Gheorghe Petrașcu, Gheorghe Tattarescu, Corneliu Baba, Dimitrie Paciurea, Constantin Brâncuși – taiteilijoilta jotka olivat kouluttautuneet Euroopan suurissa kouluissa (Pariisi, München, Wien), joiden teokset keskustelevat ranskalaisen akatemismin, impressionismin ja 1900-luvun avantgardejen kanssa. Näiden rinnalla museo säilyttää eurooppalaista ja japanilaista grafiikkaa, ranskalaista aikakauden huonekaluja, itämaisia mattoja, transilvanialaisia kansanikoneita, liturgista hopeaesineistöä ja kirjontaa, entisen kuningasperheen posliineja ja kristalleja, sekä numismaattisia ja keskiaikaisen taiteen kokoelmia. Museon erityispiirre on sen luonne muistomerkkitilana – lähes 350 vuoden historiallaan – yhdistettynä koristetaiteen museoon, arkkitehtonisessa ympäristössä joka on itse näyttelyesine: kunniakäytävä, kellarit, entisen luostarin keittiö, sisäpiha, puutarhat ja vuodesta 2009 myös uudelleenrakennettu kirkko. Näyttelyreitti kulkee kuninkaallisten asuntojen läpi – kuningas Ferdinandin kirjasto, hänen makuuhuoneensa, kuningatar Marian asunto Norjalaisine salongeineen –, vastaanottosalongit ja protokollatilat, tarjoten vierailijalle sukelluksen dynastian intiimiin elämään ja makuun joka osasi yhdistää länsimaisen hienostuneisuuden kansalliseen identiteettiin. Vuodesta 2025 lähtien väliaikaisten presidenttien Ilie Bolojanin ja Nicușor Danin impulssilla palatsi on kokenut ennennäkemättömän avautumisen yleisölle "Avoimet ovet Cotrocenin palatsissa" -ohjelman kautta: viikonloppuisin puutarhat, Seremonioiden ylänkö, Barokkiylänkö, sisäpihat ja Palatsin kirkko ovat vierailtavissa ilmaiseksi pääportilta Bulevardul Profesor Doctor Gheorghe Marinesculta, samalla kun maksulliset reitit sisältävät myös presidentinhallinnon edustustiloja kuten Yhdistymisen salin, Basarabien gallerian ja Näyttämösalin – tiloja jotka muina viikonpäivinä on varattu valtion edustukselle ja protokollalle.

Käytännön vierailuopas: eurooppalaisen matkailijan kokemus

Aikataulu, pääsy ja hinnat

Cotrocenin palatsi sijaitsee Bukarestin 6. sektorilla, Bulevardul Geniului 1–3, pääsyllä myös Șoseaua Cotrocenilta, lähellä "Dimitrie Brândză" kasvitieteellistä puutarhaa (perustettu 1860) ja Eroilor-metroasemaa. Cotrocenin kansallismuseo on avoin yleisölle tiistaista sunnuntaihin klo 09:00–17:00, viimeinen sisäänpääsy noin klo 16:00 (aikataulu voi vaihdella kauden ja instituution tapahtumien mukaan – 15. heinäkuuta 2026 alkaen vierailijoiden pääsy on aikataulutettu klo 09:00–16:00, viimeinen sisäänpääsy samana tuntina). Maanantaina museo on suljettu. Vierailu tapahtuu joko opastetuilla kierroksilla – romanian, englannin, ranskan, italian, espanjan ja saksan kielillä, lähdöt klo 09:30, 10:30, 11:30, 12:30, 13:30, 14:30 ja 15:30 –, tai ilman opasta, tietyissä aikaväleissä, tai näyttelyreitillä. Tämän oppaan kirjoitushetkellä käytössä olevat hinnat ovat eriytettyjä: täysi kierros (noin 100 minuuttia, sisältäen keittiön, sisäpihan, kirkon, kunniakäytävän, kellarin ja I ja II kerrokset) maksaa 30 leitä aikuisille asukkaille ja 50 leitä ulkomaalaisille vierailijoille, alennuksilla oppilaille, opiskelijoille (10–12,5 leitä) ja eläkeläisille (15–25 leitä); klassinen kierros (60 minuuttia) maksaa 20–40 leitä; viikonloppureitti, joka sisältää myös presidentinhallinnon edustustilat, on hinnoiteltu 70 leihin, 75 % alennuksella oppilaille ja opiskelijoille ja 50 % eläkeläisille; on myös VIP-kierrosvaihtoehto yksityisille ryhmille enintään kuudelle henkilölle. Liput voi ostaa verkosta, viralliselta sivustolta muzeulcotroceni.ro ja IaBilet- ja BookTes-alustoilta, tai lipunmyynnistä, ja opastetuille kierroksille suositellaan ennakkovarausta puhelimitse (021-317.31.07, 0725.518.381) tai sähköpostitse ([email protected]), vähintään 24 tuntia etukäteen. Ilmainen pääsy myönnetään esikoululaisille, vammaisille, sotaveteraaneille, vallankumouksen sankareille, ICOM:n jäsenille ja kulttuurilaitosten asiantuntijoille. Valokuvaaminen museossa on sallittua, lukuun ottamatta kirkkoa ja tiettyjä oppaan osoittamia alueita, ja vierailijoita pyydetään noudattamaan käytössääntöjä jotka ovat ominaisia tilalle joka pysyy samanaikaisesti presidentti-instituution aktiivisena virka-asuntona.

Mitä löydätte, askel askeleelta

Vierailu Cotrocenissa tapahtuu kuin matka ajassa. Aloitatte yleensä sisäpihalta ja entisen luostarin keittiöstä – tilasta joka säilyttää 1600-luvun muiston –, sitten nousette kuninkaallisen palatsin kerroksiin: kunniakäytävä italialaisine marmoreineen, kuningatar Marian Kultainen salonki, Vihreä salonki Ludvig XVI:n hengessä, Hopeinen makuuhuone, Norjalainen salonki – brittiläisen prinsessan intiimi turvapaikka –, kuningas Ferdinandin kirjasto ja ruokasali saksalaisen renessanssin tyyliin. Historialliset kellarit, holveineen, muistuttavat vanhan luostarin varastotoiminnasta, ja kirkko, joka vihittiin uudelleen vuonna 2009, tekee vaikutuksen pylväillä varustetulla kuistillaan, Pârvu Mutun freskofragmenteilla jotka on upotettu naokseen ja alkuperäisellä ikonostaasilla, joka tuotiin takaisin paikalleen 25 vuoden maanpaon jälkeen Mănăstirea Cernican luostarista. Palatsin puutarhat – käytävineen, harvinaisine kasveineen ja näköaloineen kaupunkiin – tarjoavat lopuksi hengähdystauon, kutsuen pohtimaan historiaa joka Cotrocenissa ei ole koskaan pysähtynyt: bysanttilaisen prinssin rukouksesta metsissä piileskelyyn, kuninkaallisen eurooppalaisen hovin loistoon, arkkitehdin hiljaiseen vastarintaan joka pelasti kirkon hurskaalla valheella ja vuoden 1989 jälkeiseen vallan linnoituksen porttien avaamiseen kansalaisille ja maailmalle. Eurooppalaiselle matkailijalle Cotroceni pysyy siksi mikä se on aina ollut: paikka jossa mannerman historiaa voi lukea kivestä, freskosta ja kullasta, vain muutaman askeleen päässä sydämestä Bukarestista joka on täydessä eurooppalaisessa muutoksessa.