Parlamentin palatsi (Palatul Parlamentului / Casa Poporului)

Kiehtova johdanto ja universaali arvo

Bukarestin sydämessä, siellä missä vanha historiallinen keskusta kohtaa aggressiivisen modernisuuden pyrkimykset, kohoaa läsnäolo, joka uhmaa kaikkea vertailua: Parlamentin palatsi, jonka monet tuntevat vielä tunteellisella nimellä "Kansan talo" (Casa Poporului). Tämä massiivinen rakennus, joka on keskeisessä asemassa Itä-Euroopan kollektiivisessa muistissa viimeisen kommunistidiktatuurin vuosikymmenen symbolina, edustaa nykyään yhtä Euroopan kiistanalaisimmista ja paradoksaalisesti vierailluimmista monumenteista. Eurooppalaiselle matkailijalle, joka on tutustunut Ranskan versailleslaiseen loistoon, brittiläiseen parlamentaariseen jyhkeyteen tai Vatikaanin pystysuuntaan, Parlamentin palatsi tarjoaa järkyttävän kokemuksen: suoran kohtaamisen arkkitehtonisen megalomanian kanssa sen puhtaimmassa muodossa, rakennuksessa, joka ylittää 2 prosentilla Kheopsin suuren pyramidin tilavuuden ja joka oli hiljattain maailman suurin siviilihallintorakennus.

Mikä tekee tästä monumentista todella eurooppalaisen, ei ole vain sen poikkeuksellinen koko, vaan tapa, jolla se tiivistää yhteen muotoon koko 1900-luvun totalitaaristen pyrkimysten historian. Stalinin Neuvostoliiton palatsista – projekti, jota ei koskaan saatettu päätökseen ja jonka piti ylittää Empire State Building – Hitlerin suunnitelmaan muuttaa Berliini monumentaaliseksi "Germaniaksi", Mussolinin Rooman keisarillisista akseleista Kim Il Sungin Phenjaniin, absoluuttisen vallan arkkitehtuuri seurasi samoja periaatteita: kaupunkitilan hallinta epäinhimillisellä mittakaavalla, jalomateriaalien käyttö julistamaan hallinnon ikuisuutta ja rakennetun ympäristön luominen, joka oli tarkoitettu pelottamaan ja alistamaan yksilö valtion edessä. Parlamentin palatsi on tässä mielessä kolmiulotteinen historiallinen dokumentti, aikakapseli, joka antaa vierailijalle mahdollisuuden ymmärtää suoran kontaktin kautta eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen poliittisen megalomanian psykologiaa.

330 000 neliömetrin pinta-alallaan – yli 40 jalkapallokentän verran – ja 2,55 miljoonan kuutiometrin tilavuudellaan rakennus on maailman toiseksi suurin "Hallintorakennusten" kategoriassa Washingtonin Pentagonin jälkeen, ollen samalla painavin ja kallein koskaan rakennettu hallintorakennus. Nämä luvut, vaikka vaikuttavat, eivät onnistu välittämään koko aistihavaintoa fyysisestä läsnäolosta tämän rakennuksen edessä: inhimillisen mittasuhteen tunteen liukeneminen arkkitehtuurin edessä, joka oli nimenomaisesti suunniteltu vähentämään ja alistamaan.

Historialliset juuret ja merkittävät eurooppalaiset yhteydet

Parlamentin palatsin synty on löydettävissä modernin eurooppalaisen historian läpi kulkevasta urbanististen pyrkimysten sarjasta. Jo vuonna 1935 Romanian kuningas Carol II, joka oli Italian ja Saksan fasististen arkkitehtonisten mallien voimakkaassa vaikutuksessa – Mussolini haaveili uudesta keisarillisesta keskuksesta Roomassa, ja Hitler suunnitteli Berliinin muuttamista maailmanpääkaupungiksi – oli hahmotellut suurenmoisen projektin Bukarestin Arsenal-kukkulalle. Tämä projekti, jonka aikakauden suurimmat arkkitehdit olivat laatineet, näki eduskunnan rakentamisen monumentaalisessa uusklassisessa tyylissä, vuoropuhelussa 1800-luvulla Bukarestia syvästi vaikuttaneen habsburgilaisen arkkitehtuuriperinteen kanssa. Mutta kuninkaan eroaminen vuonna 1940 ja toisen maailmansodan syttyminen hautasivat nämä suunnitelmat, jättäen ne vain paperille vuoteen 1977 asti.

Tuhoisa maanjäristys 4. maaliskuuta 1977, joka ravisteli Bukarestia ja tuhosi tuhansia rakennuksia, tarjosi Nicolae Ceaușesculle täydellisen tekosyyn jatkaa ja radikalisoida kuninkaallista visiota. 1970-luvun eurooppalainen konteksti oli läntisten demokratioiden ja kommunististen hallintojen välinen vastakkainasettelu, ja Ceaușescu, joka pyrki vahvistamaan itsenäisyyttään Moskovasta ja lujittamaan henkilökohtaista valtaansa, kääntyi uudenlaisen mallin puoleen: Pohjois-Korean mallin. Hänen vierailunsa kesäkuussa 1971 Phenjaniin, jossa Kim Il Sung otti hänet vastaan suurenmoisilla Moranbong-stadionilla järjestetyillä näytöksillä, joihin osallistui 120 000 ihmistä, teki häneen syvän vaikutuksen. "Pieni Phenjan", kuten Bukarestia hänen aikomuksissaan kutsuttiin, piti tulla pohjoiskorealaisen pääkaupungin kopio, sosialistisen realismin ja henkilökultin periaatteiden mukaan uudelleenrakennettu kaupunki.

Tämä aasialainen inspiraatio kuuluu kuitenkin laajempaan eurooppalaiseen totalitaarisen arkkitehtuurin perinteeseen. Neuvostoliitossa Stalin oli käynnistänyt 1930-luvulla Neuvostoliiton palatsi -projektin, rakennuksen, jonka piti saavuttaa 415 metrin korkeus ja joka olisi majoittanut jättiläismäisen Leninin patsaan – projekti, joka hylättiin vain natsien hyökkäyksen vuoksi. Natsi-Saksassa Albert Speer laati suunnitelmat "Germanialle", valtakunnan uudelle pääkaupungille, 120 metrin levyisillä bulevardeilla ja faraonimaisilla rakennuksilla. Italiassa Mussolini kehitti Rooman EUR-kaupunginosaa, fasistisen arkkitehtuurin kokonaisuutta, joka yhdisti Rooman keisarillisen ajan elementtejä monumentaaliseen modernismiin. Kaikki nämä projektit jakoivat Parlamentin palatsin kanssa saman logiikan: arkkitehtuurin käyttö propagandan ja pelottelun välineenä, julkisten tilojen luominen, jotka ylistävät valtion valtaa yksilön kustannuksella, ja perinteisten materiaalien – marmori, pronssi, kristalli – käyttö tavalla, joka julistaa hallinnon ikuisuutta.

Vuosina 1978–1979, keskellä "Kultaista aikakautta" – ajanjaksoa, jota kommunistinen propaganda esitti sosialistisen kehityksen huippuna – järjestettiin kansallinen kilpailu Bukarestin jälleenrakentamisesta. Voittaja oli Anca Petrescu, 28-vuotias nuori arkkitehti, Bukarestin "Ion Mincu" arkkitehtuuritiedekunnan ja Sighișoaran saksalaisen "Joseph Haltrich" -lukion kasvatti, jonka eurooppalainen koulutus – saksalaisen arkkitehtuurikoulun perinteen vaikutuksesta – antoi hänelle mahdollisuuden laatia projekti, joka yhdisti modernismin romanialaisiin historiallisiin elementteihin. Nimitettynä projektin pääarkkitehtina Petrescu johti yli 700 arkkitehdin tiimiä ja joutui kohtaamaan Ceaușescun megalomaaniset vaatimukset, joka muutti jatkuvasti suunnitelmia, vaati 1:1000-mittakaavan pienoismalleja koko kaupungista ja "antoi kepillä" arkkitehtonisista yksityiskohdista.

Virallinen peruskiven asettamisseremonia pidettiin 25. kesäkuuta 1984, ja rakentaminen kesti seitsemän vuotta, johon osallistui 20 000 siviilityöntekijää, 5 000 asevelvollisuusaikana olevaa sotilasta ja "vapaaehtoisten" armeija, jotka työskentelivät kolmessa vuorossa, 24 tuntia vuorokaudessa. Tämän rakennuksen toteuttamiseksi purettiin yli 7 neliökilometriä pääkaupungin vanhasta keskustasta – noin kuudesosa kaupungista – ja siirrettiin pakkokeinoin yli 40 000 ihmistä. Purettujen rakennusten joukossa olivat Văcărești-luostari – merkittävä 1700-luvun luostarikokonaisuus, verrattavissa Moldovan luostareihin – Brâncovenesc-sairaala, maailman ensimmäinen oikeuslääketieteellinen instituutti, Kansallisarkisto, Tasavallan stadion sekä lukuisat kirkot ja aateliskartanot. Tämä bukarestilaisen historiallisen perinnön järjestelmällinen tuhoaminen on verrattu historioitsijoiden toimesta Pariisin 1800-luvun Haussmannin suorittamiin "kaupunkisiivousoperaatioihin", mutta myös toisen maailmansodan pommituksista aiheutuneisiin tuhoihin, olennaisella erolla, että tällä kertaa tuho oli tarkoituksellinen ja ohjelmallinen.

Projekti ei rajoittunut vain keskusrakennukseen, vaan käsitti koko kansalaiskokonaisuuden: Ykseyden bulevardi – alun perin nimeltään "Sosialismin voitto" – 3,5 kilometrin akseli, joka oli saanut vaikutteita Pariisin Champs-Élysées'ltä mutta paljon suuremmassa mittakaavassa – Perustuslain aukio, Izvor-puisto, Marriott-hotelli (entinen vierastalo), Romanian akatemian talo ja kansallisen puolustusministeriö. Kaikki nämä rakennukset muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden, joka oli tarkoitettu muuttamaan Bukarest "itsenäiseksi" pääkaupungiksi, irrotetuksi historiallisesta perinteestään ja ankkuroiduksi kommunismin ideologiseen nykyhetkeen.

Arkkitehtoninen mestariteos ja taiteellinen perintö

Tyyliltään Parlamentin palatsi edustaa ainutlaatuista monumentaalista eklektismiä, arkkitehtonista "kollaasia", joka yhdistää elementtejä eurooppalaisesta uusklassismista, transilvanialaisesta barokista, brâncovenesc-tyylistä – joka on ominaista romanialaiselle arkkitehtuurille 1600–1700-luvuilta – ja sosialistisesta modernismista. Anca Petrescu itse vertasi projektiaan Lontoon Buckinghamin palatsiin ja Ranskan Versailles'hun, kun taas aikakauden arkkitehdit kutsuivat sitä "pieneksi Phenjaniksi". Rakennus kehittyy 270 metrin pituiseksi ja 240 metrin levyiseksi, saavuttaen 84–86 metrin korkeuden maanpinnan yläpuolella ja laskeutuen 92 metriä maan alle, 9–12 tasolla pinnalla ja 8–9 tasolla maan alla, yhteensä noin 1 000–5 000 huonetta (lähteet vaihtelevat), joista 440 toimistoa, yli 30 salia ja seremoniasalonkia, neljä ravintolaa, kolme kirjastoa, kaksi maanalaista pysäköintihallia ja yksi konserttisali.

Käytetyt materiaalit määrittelevät rakennuksen faraonimaisen luonteen. Sen toteuttamiseen käytettiin miljoona kuutiometriä marmoria – pääasiassa peräisin Rușchițan (valkoinen ja vaaleanpunainen marmori, kuuluisa jo habsburgilaiselta ajalta laadustaan), Moneasan, Căprioaran ja Alunin louhoksista – 5 500 tonnia sementtiä, 7 000 tonnia terästä, 700 000 tonnia terästä ja pronssia yhdistettynä, 20 000 tonnia hiekkaa, 1 000 tonnia basalttia, 900 000 kuutiometriä jalopuulajeja (tammi, pyökki, kirsikka, pähkinä, mahonki), 3 500 tonnia kristallia, 200 000 kuutiometriä lasia, 3 500 neliömetriä nahkaa ja 220 000 neliömetriä villamattoja. Kaikki matot kudottiin käsin Cisnădiessa – Romanian suurimmassa mattotuotannossa tuolloin – pienistä paloista, jotka koottiin myöhemmin jokaiseen saliin, ja joidenkin valtavien mittojen vuoksi jopa Sibiun uima-allas tyhjennettiin niiden kokoamisen mahdollistamiseksi. Kynttiläkruunut – 2 800–15 000 lähteestä riippuen – valmistivat kuvataiteilijat Mediașissa, ollen todellisia kristallitaideteoksia, jotka muistuttavat böömiläistä ja itävaltalaista luksuslasiteollisuuden perinnettä.

Palatsin sisätilat on järjestetty seremoniasalien ympärille, jotka nimensä kautta – joka valittiin vuoden 1989 jälkeen – viittaavat Romanian historian ratkaiseviin hetkiin ja eurooppalaisen kulttuurin henkilöihin. Ykseyden sali, suurin huone, yli 2 200 neliömetrin pinta-alallaan ja korkeudellaan, joka mahdollistaa helikopterin laskeutumisen, on hallitseva kolmen tonnin keskuskynttiläkruunu, jossa on 7 000 lamppua, valmistettu Mediașin kristallista. Salin sisustus, johon vaikuttivat ranskalainen arkkitehtuuri ja Art Déco -tyyli, esittää valkoisesta Rușchițan marmorista tehtyjä pylväitä romanialaisilla uurteilla ja korinttilaisilla kapiteeleilla, kipsipeileillä reunustettuja seiniä marmorissa, ja vaaleanpunainen matto brokaditekniikalla kudottuna Sighișoarassa. Tämä sali, joka oli alun perin tarkoitettu valtiovieraille – "Pankettisali", kuten sitä kutsuttiin kommunistisella aikakaudella – on isännöinyt kansainvälisten tuotantojen kuvauksia, mukaan lukien kohtaukset Costa-Gavrasin elokuvasta "Amen".

Nicolae Bălcescu -sali vaikuttaa pronssisilla kreikkalaisilla doorilaisilla kapiteeleillaan tehdyillä pylväillään, materiaali, joka eurooppalaisessa perinteessä yhdistyy ikuisuuteen ja valtaan – Trajanuksen pylväästä Napoleonin monumentteihin – ja vaaleanpunaisella Rușchițan marmorilla, joka peittää pylväiden varret. Tämän salin monumentaaliset ovet on tehty afrikkalaisesta mahonkipuusta, lahja, jonka Ceaușescu sai Zairen presidentiltä Mobutu Sese Sekolta, ele, joka kuvaa kolmannen maailman diktatuurihallintojen välisiä liittoja. Tämän salin kynttiläkruunut ja seinävalaisimet suunnittelivat arkkitehdit ja toteuttivat kuvataiteilijat Mediașissa, jatkaen transilvanialaisen taidekäsityön koulun perinnettä.

Alexandru Ioan Cuza -sali, yksi harvoista, joka valmistui ennen vuotta 1989, on palatsin korkein huone, 20 metrin korkeudellaan, ja toiseksi suurin pinta-alaltaan. Sen katto on peitetty kultalehdellä, ja luonnollinen ilmanvaihtojärjestelmä – Ceaușescu peläten myrkytystä oli kieltäytynyt ilmastoinnista – on integroitu sen rakenteeseen. Pylväät ovat valkoista Rușchițan marmoria, ja monumentaaliset veistetyt ovet on kehystetty marmoriin ja pronssista valettuihin, rikkaasti koristeltuihin lämpöpatterien naamioihin.

Muita tärkeitä saleja ovat Ihmisoikeuksien sali – alun perin tarkoitettu kommunistisen puolueen toimeenpanevan poliittisen komitean kokouksille – Nicolae Iorga -sali (tammipaneeleilla), I.C. Brătianu -sali, C.A. Rosetti -sali (kahden tonnin kynttiläkruunulla, rakennuksen toiseksi suurimmalla) ja Nicolae Titulescu -sali (pyöreä, 625 neliömetriä). Kunniagalleria erottuu 34 kahdeksankulmaisella valkoisella ja vaaleanpunaisella Rușchițan marmoripylväällään, 14 korkealla ikkunalla, 67 kristallivalaisimella ja silkkiverhoilla, jotka painavat 250 kiloa ja pestään käsin.

Parlamentin palatsin maanalainen osa edustaa omaa maailmaansa, "linnoitusta syvyyksissä", joka heijastaa kommunistisen hallinnon vainoharhaisuutta ja selviytymispyrkimystä. 92 metriä maanpinnan alapuolella ulottuu 8–9 maanalaista tasoa, mukaan lukien atomisuoja, jonka betoniseinät ovat 1,5 metriä paksut, peitetty säteilynsuojalevyllä, suunniteltu kestämään 9 asteen maanjäristys Richterin asteikolla ja kaksi atomipommia. Noin 20 kilometrin tunneliverkosto – jotkut riittävän leveitä sähköautojen kulkemiseen – yhdistää Parlamentin palatsin Cotrocenin palatsiin, kansallisen puolustusministeriöön, entiseen PCR:n keskuskomitean rakennukseen ja muihin strategisiin instituutioihin. Puhutaan myös yksityisestä metrosta, joka oli tarkoitettu Ceaușescun evakuointiin Otopenin lentokentälle hätätilanteessa, samanlainen kuin Kremlinin alla tai Berliinin natsipäämajassa olevat salaiset järjestelmät.

Legendat, henkilöt ja käännekohdat

Parlamentin palatsin tarina on erottamaton Nicolae Ceaușescun hahmosta, Euroopan viimeisestä kommunistidiktatuurista, jonka megalomania ja vainoharhaisuus antoivat synnyn tälle monumentille. Vaikka projekti oli alun perin kuningas Carol II:n hahmottelema, Ceaușescu muutti sen henkilökultin ilmentymäksi, vaatien jatkuvia muutoksia ja määräten yhä suurempia mittoja. Legenda kertoo, että ymmärtämättä arkkitehtonisia suunnitelmia Ceaușescun pariskunta vaati 1:1000-mittakaavan pienoismalleja koko Bukarestista, jotka oli rakennettu polystyreenistä, joiden yli he kävelivät nosturilla antaakseen ohjeita. Toinen tarina, jonka arkkitehti Anca Petrescu osittain vahvisti, kertoo presidentin tuolista, joka oli verhoiltu kultalangoilla ja hopealla, tarkoitettu hallitsemaan 60 identtistä tammipuista istuinta kokoustilassa, johtajan ylivallan symbolina.

Anca Petrescu (1949–2013), "Kansan talon äiti", pysyi kuolemaansa asti kiintyneenä tähän luomukseensa, puolustaen sitä julkisesti kritiikkiä vastaan ja ottaen projektin koordinoinnin uudelleen vuoden 1989 jälkeen, kun rakennus nimettiin uudelleen Parlamentin palatsiksi. Hänen koulutuksensa Sighișoaran saksalaisessa koulussa ja Bukarestin "Ion Mincu" -tiedekunnassa antoi hänelle eurooppalaisen näkemyksen arkkitehtuurista, jonka hän kuitenkin joutui sopeuttamaan poliittisiin paineisiin. Vallankumouksen jälkeen hän jatkoi työskentelyä sisätilojen viimeistelyssä vuoteen 2013 asti, jolloin hän kuoli liikenneonnettomuudessa.

Joulukuun 1989 vallankumous löysi rakennuksen lähes valmiina, mutta noin 70 prosenttia tilasta oli käyttämätöntä ja käyttökelvotonta normaaleihin parlamentaarisiin toimintoihin. Kommunistisen hallinnon kaatumisen jälkeen rakennus kävi läpi epävarmuuden ajan, ja sitä ehdotettiin purettavaksi – ajatusta, jota jotkut bukarestilaiset intellektuellit tukivat, jotka näkivät siinä sorron symbolin – tai muutettavaksi kauppakeskukseksi tai kasinoksi. Vuonna 1991 hallituksen päätöksellä päätettiin jatkaa töitä ja sovittaa rakennus Romanian parlamentin käyttöön. Vuodesta 1994 lähtien edustajainhuone on toiminut täällä, ja vuodesta 2004 lähtien myös Romanian senaatti muutti tähän toimipaikkaan, sen jälkeen kun entinen keskuskomitean rakennus oli palautettu. Vuonna 1997 rakennus sai lopullisesti nimen Parlamentin palatsi, ja nykyään se majoittaa myös Kansallisen nykytaiteen museon, väliaikaisia näyttelyitä, konsertteja – vuonna 1995 Yehudi Menuhin johti täällä "George Enescu" -filharmoniaorkesteria – ja lukuisia kansainvälisiä diplomaattisia tapahtumia.

Salaperäinen hahmo rakentamisen historiassa on eversti Nicolae Kovacs, joka johti töiden salaisinta osaa, vastaten tunnelijärjestelmästä ja bunkkerista. Vuoden 1989 jälkeen hän paljasti 20 kilometrin maanalaisen verkoston ja atomisuojan olemassaolon, tiedot, jotka ruokkivat lukuisia salaliittoteorioita Bukarestin alla olevasta "kelluvasta kaupungista" – jotka Anca Petrescu kiisti, tarkentaen, että kyse on vain pako- ja suojatunneleista, jotka ovat standardi tällaiselle rakennukselle.

Kansainväliset kriitikot ovat reagoineet polarisoituneesti. Catherine Lalumière, Euroopan neuvoston pääsihteeri, kutsui palatsia "megalomaanin palatsiksi, mutta myös romanialaisten mestariteokseksi", kun taas brittiläinen The Independent -lehti kuvaili sitä "maailman kolmanneksi parhaaksi rakennukseksi – hirvittävä, mutta samalla vaikuttava omalla tavallaan". Arkkitehtuurisivusto ArchDaily sijoitti Parlamentin palatsin maailman toiseksi "kalleimmiksi arkkitehtuuriprojekteiksi, jotka on koskaan tehty", korostaen paradoksia rakennuksesta, joka maksaa miljardeja ja vaatii edelleen valtavaa vuosittaista ylläpitoa, kun taas 70 prosenttia tilasta jää käyttämättä.

Käytännön vierailuopas ja nykypäivän matkailijan kokemus

Parlamentin palatsin vierailu vuonna 2026 tarjoaa kokemuksen, joka yhdistää monumentaalisen arkkitehtuurin viehätyksen Euroopan viimeaikaisen historian tiedostamiseen. Pääsy on mahdollista päivittäin klo 09:00–17:00, viimeinen kierros alkaa klo 16:30. Vierailijoiden sisäänkäynti sijaitsee Izvor-kadulla numero 2–4, sektori 5, "Constantin Brâncuși" -näyttelysalin alueella, Izvor-puiston puoleisella sivustalla. On pakollista olla mukana alkuperäinen henkilöllisyystodistus – henkilökortti, henkilötodistus tai passi – ajokorttia ei hyväksytä. Turvatarkastus on samanlainen kuin lentokentillä, nesteiden tuominen palatsin alueelle on kielletty.

Vuoden 2026 hinnat ovat seuraavat: aikuiset – 60 RON, 19–26-vuotiaat opiskelijat – 30 RON, 7–18-vuotiaat oppilaat – 20 RON, ja alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi. Vammaiset henkilöt ja heidän saattajansa sekä järjestäytyneiden ryhmien opas-saattajat pääsevät myös ilmaiseksi. Liput ostetaan vain paikan päällä vierailupäivänä "Constantin Brâncuși" -salin lipunmyynnistä – Parlamentin palatsi ei myy lippuja verkossa, eikä instituutio ota vastuuta kolmansilta osapuolilta ostetuista lipuista.

Varaukset ovat pakollisia ja ne tehdään vain puhelimitse 1–9 hengen ryhmille, vähintään 24 tuntia ennen vierailua, aikavälillä 09:00–16:00, numeroihin +40 733 558 102 tai +40 733 558 103. Vähintään 10 hengen ryhmille varaukset tehdään yksinomaan sähköpostitse osoitteeseen [email protected], vähintään 3 päivää etukäteen. Huomio: maanantaille varaukset tehdään perjantaina. Vierailevien salien määrä voi vaihdella päivästä riippuen parlamentaaristen tai diplomaattisten tapahtumien vuoksi, joita rakennuksessa järjestetään.

Standardikierros kestää noin tunnin ja on saatavilla useilla kansainvälisillä kielillä. Vierailijat johdetaan reitillä, joka sisältää Ykseyden salin vaikuttavalla kolmen tonnin kynttiläkruunullaan, Kunniagallerian, Nicolae Bălcescu -salin kreikkalaisilla pronssipylväillään, Alexandru Ioan Cuza -salin ja muita seremoniasaleja, tarjoten näkökulman arkkitehtoniseen loistoon ja käytettyihin materiaaleihin. Ammattimaiseen valokuvaukseen ja kuvaamiseen tarvitaan erityislupa, joka hankitaan lähettämällä hakemus osoitteeseen [email protected] tai faksi +40 21 312 09 02, kustannuksen ollessa 5 000 euroa tunnilta.

Palatsiin pääsee metrolla – Izvor-asema, linjat M1 ja M3, jota seuraa 10 minuutin kävely Izvor-puiston läpi – tai busseilla 136, 385 (Calea 13 Septembrie -pysäkki) ja 123 (Piața Unirii -pysäkki). Henri Coandă -lentokentältä tuleville matkailijoille pikabussi 780 Pohjoisrautatieasemalle, jota seuraa bussi 123, tarjoaa kätevän reitin. Palatsin panoraamaterassi, joka tarjoaa näyttävän näkymän Bukarestiin, on jälleen avattu yleisölle sulkemisajan jälkeen.

Parlamentin palatsin vierailu on enemmän kuin pelkkä arkkitehtoninen kierros; se on aikamatka 1900-luvun Euroopan historiaan, kohtaaminen aikakauden pyrkimysten ja ylilyöntien kanssa, jotka merkitsivät syvästi mannermaata. Tämän rakennuksen edessä, joka nieli koko kansakunnan resurssit ja tuhosi vuosisataisen kaupunkiperinnön, nykypäivän eurooppalainen vierailija voi pohtia tapaa, jolla arkkitehtuuri toimii vallan välineenä, demokratian kestävyyttä, joka onnistui muuttamaan sorron symbolin parlamentarismmin toimipaikaksi, ja kollektiivista muistia, joka on pidettävä elävänä, jotta historia ei toistuisi. Parlamentin palatsi säilyy siten modernin Euroopan ristiriitojen monumenttina: upea ja hirviömäinen, historiallinen ja nykyaikainen, kansallinen ja universaali, arkkitehtuurin ja historian oppitunti, jonka jokaisen matkailijan on koettava henkilökohtaisesti.