Transfăgărășan ja Bâlea-järvi – Tie pilvien välissä, vuoristoisen Euroopan symboli

Transfăgărășan ja Bâlea-järvi – Tie pilvien välissä, vuoristoisen Euroopan symboli

Kiehtova johdanto ja universaali arvo

Euroopan kartalla on paikkoja, joissa inhimillinen insinööritaito kohtaa luonnon suuruuden niin täydellisessä vuoropuhelussa, että lopputulos ylittää toiminnallisuuden rajat ja muuttuu taiteeksi. Transfăgărășan, tie joka kulkee Făgăraș-vuoriston sydämen läpi, on tällainen paikka. 151 kilometrin matkalla kansallisella tiellä DN 7C, Bascovin kunnasta lähellä Piteștiä aina DN1-risteykseen Sibiun ja Brașovin välillä, matkailija ylittää ei vain Romanian korkeimman vuorijonon, vaan myös yhden Itä-Euroopan vaikuttavimmista infrastruktuurisaavutuksista. Korkeimmillaan 2 042 metriä Bâlea-järven tunnelin lähellä Transfăgărășan sijoittuu maan toiseksi korkeimmaksi asfaltoiduksi vuoristotieksi, ja samalla se on sijoitettu Avis-autovuokraamoyhtiön toimesta Euronews Travelin esittelemässä kuudenneksi Euroopan upeimmista teistä, ohittaen tunnettuja reittejä kuten Sveitsin Susten Pass, Ranskan Route des Grandes Alpes tai Col du Tourmalet.

Tämän tien universaalin arvon tunnustavat jopa sellaiset persoonallisuudet kuin brittiläinen juontaja Jeremy Clarkson, joka Top Gear -ohjelmassa vuonna 2009 nimesi sen "maailman parhaaksi tieksi", verraten sitä Italian legendaariseen Stelvio Passiin ja julistaen Aston Martinin ratissa, että "jokainen mutka jokaiselta suurelta kilparadalta maailmassa on solmittu luomaan tämä harmaa, keskeytymätön nauha, ohjauksen täydellisyyttä". Bâlea-järvi, korkeuksien peilikuva, täydentää tätä kokemusta lähes myyttisellä ulottuvuudella: sijaiten 2 034 metrin korkeudella, jäätikkökattilassa, joka on suojeltu tieteellisenä reservinä jo vuodesta 1932, järvi majoittaa joka talvi yhtä harvoista Itä-Euroopan jäähotelleista, modernin iglun, joka on veistetty jääharkoista, jotka on louhittu suoraan sen jäätyneistä vesistä.

Eurooppalaiselle matkailijalle Transfăgărășan edustaa siltaa sivilisaatioiden ja aikakausien välillä: se yhdistää historiallisen Muntenian alueen Transilvaniaan, alueisiin, jotka vuosisatojen ajan ovat kuuluneet eri valtiomuodostelmiin – keskiaikaisista romanialaisista ruhtinaskunnista, Osmanien valtakunnan vasallina olleeseen Transilvanian ruhtinaskuntaan, Habsburgien provinssiin ja lopulta Suur-Romaniaan. Tie ylittää siis ei vain vuoria, vaan myös historiallisia rajoja, kulkien ohi kadonneiden maailmojen jäänteiden: keskiaikaisen Poenarin linnan, joka yhdistetään Vlad Țepeșiin, Vidrarun padon – 1960-luvun eurooppalaisen vesivoimatekniikan mestariteos – ja Bâlea-järven, joka on jäätiköiden aikakauden hiljainen todistaja.

Historialliset juuret ja merkittävät eurooppalaiset yhteydet

Transfăgărășanin historia on tiiviisti kietoutunut 1900-luvun Euroopan suuriin mullistuksiin. Vaikka ajatus tieyhteydestä Făgăraș-vuoriston yli oli olemassa jo sotien välisenä aikana, jolloin Bâlean alue oli jo alpinistien pyhäkkö ja kullanetsijöiden ja paimenten turvapaikka, tien todellinen toteutus määräytyi kylmän sodan geopoliittisesta kontekstista. Tšekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 Varsovan liiton joukkojen toimesta, Neuvostoliiton johdolla, synnytti kommunistisessa Romaniassa syvän strategisen paniikin. Nicolae Ceaușescu, joka oli juuri julkisesti tuominnut Neuvostoliiton intervention Bukarestin Palatsin aukiolla, oli tietoinen siitä, että olemassa olevat kulkuyhteydet Transilvanian ja Muntenian välillä – yhtä lukuun ottamatta – kulkivat kapeita laaksoja, jotka oli helppo sulkea tai hyökätä maahanhyökkääjän armeijan toimesta. Ministerineuvoston päätöksellä 10. joulukuuta 1969 hyväksyttiin "strateginen kohde Transfăgărășan", tie joka yhdistäisi Piteștin ja Sibiun varuskunnat, kyeten mahdollistamaan joukkojen ja sotilaskaluston nopean siirtymisen Tšekkoslovakian kaltaisessa miehitysskenaariossa.

Tämä päätös sijoittaa Transfăgărășanin laajempaan kategoriaan eurooppalaisia sotilaallisia infrastruktuureja, jotka rakennettiin kylmän sodan jännitteiden kontekstissa. Rinnakkaisuus Naton ja Varsovan liiton suurvaltojen rakentamien strategisten alppiteiden kanssa Italian Alpeilla, Itävallan-Italian rajalla tai Norjan ja Suomen vuoristoalueilla on ilmeinen. Samoin kuin Itävallan Grossglockner High Alpine Road tai Itävallan ja Italian välinen Timmelsjoch olivat turismin roolin lisäksi myös sotilaallisia ulottuvuuksia Alppien puolustuksen kontekstissa, Transfăgărășan suunniteltiin "pystysuoraksi Maginot-linjaksi", liikkuvaksi esteeksi mahdolliselle neuvostoetenemiselle kohti Euroopan keskustaa.

Historiallisesta näkökulmasta tien ylittämällä alueella on paljon syvemmät juuret. Făgăraș-vuoret ovat olleet vuosisatojen ajan luonnollinen raja kahden maailman välillä: Valakian ja Transilvanian. Keskiajalla Făgărașin maa (saksaksi Altland) oli puoliksi autonominen alue, osa Unkarin kuningaskunnan puolustusjärjestelmää Osmanien laajentumista vastaan, sitten Transilvanian ruhtinaskunnan osa, Korkean Portin vasalli, ja vuodesta 1711 lähtien Habsburgien valtakunnan provinssi. Făgărașin linna, joka rakennettiin vuodesta 1310 lähtien, oli vuosisatojen ajan olennainen valvontapiste kauppareitillä kahden alueen välillä. Vuoriston ylityksiä vartioivat "rajamiehet" – militarisoidut yhteisöt, joiden tehtävänä oli puolustaa rajaa Osmanien, tataarien tai myöhemmin habsburgilaisten hyökkäyksiä vastaan.

Ennen Vidrarun padon (1960–1966) ja Transfăgărășanin rakentamista aluetta kuljettiin vain vuoristopolkuja ja kapearaiteista metsärataa pitkin, joka yhdisti Căpățânenin kunnan Cumpănan kylään – nykyään patoaltaan veden peitossa. Tämä metsärata oli osa 1800-luvulla kehitettyä kapearaiteista metsäratojen verkostoa, joka oli samankaltainen kuin Itävallan, Baijerin tai Sveitsin Alppien vastaavat, jotka kehitettiin havumetsien hyödyntämiseksi. Näin Transfăgărășan liittyy la laajempaan eurooppalaiseen vuoristoinfrastruktuurin perinteeseen: Daakian roomalaisista teistä (kuten ne, jotka kulkivat Karpaattien läpi Sarmizegetusa Regiaan), Napoleonin teistä Alppien yli, 1800-luvun teollisen vallankumouksen impulssilla rakennetuista alppirautateistä, aina Sveitsin, Itävallan ja Italian moderneihin alppimoottoriteihin.

Vidrarun padon rakentaminen, joka aloitettiin vuonna 1960 ja vihittiin 9. joulukuuta 1966, edustaa toista lukua eurooppalaisessa yhteydessä. 166,6 metrin korkeudellaan, 307 metrin harjan pituudellaan ja 465 miljoonan kuutiometrin vesimäärällään patoaltaassaan, kaksoiskaare betonipato oli vihkiessään Euroopan viidenneksi korkein ja maailman yhdeksänneksi korkein. Maanalainen vesivoimala, joka sijaitsee 103 metriä Argeș-joen uoman alapuolella, oli "tekninen jalokivi", verrattavissa Sveitsin, Ranskan tai Norjan suuriin vesivoimahankkeisiin. Suunniteltu siten, että sitä voitaisiin johtaa jopa Bukarestista, Vidrarun vesivoimala (alun perin nimeltään "Gheorghe Gheorghiu-Dej") edusti Romanian kommunistisen hallinnon pyrkimystä liittyä eurooppalaisiin teknologisiin standardeihin aikakaudella, jolloin "rautaesirippu" jakoi mantereen.

Arkkitehtoninen mestariteos ja taiteellinen perintö

Transfăgărășan on ennen kaikkea osoitus insinööritaidosta ja inhimillisestä sitkeydestä äärimmäisen vihamielistä maastoa vastaan. Noin 91 kilometrin vuoristo-osuudella – Vidrarun padosta Cârțișoaraan – tie kulkee alppimaaston läpi, jolle on ominaista syvät laaksot, kiviset harjanteet ja jäätikkökattilat. Sen toteuttamiseksi vuosina 1970–1974 siirrettiin noin 3 miljoonaa tonnia kiveä, rakennettiin 830 putkea ja poikittaista rakennelmaa, 27 viadukteja ja siltaa, ja käytettiin 6 520 tonnia dynamiittia – joista 20 tonnia vain Capra–Bâlea-tunneliin – sekä 3 573 tonnia sementtiä ja 290 000 kuutiometriä muurattua kiveä.

Tämän insinööritaidon keskeinen elementti on Capra–Bâlea-tunneli, Romanian pisin maantietunneli, 887 metrin pituudellaan. Sijaiten 2 042 metrin korkeudella Iezerul Caprei (2 414 m) ja Paltinul (2 398 m) huippujen välissä, tunneli lävistää Făgăraș-vuoriston pääharjanteen, toteuttaen fyysisen yhteyden etelärinteen (Argeșin lääni) ja pohjoisrinteen (Sibiun lääni) välillä. 4,4 metrin sisäkorkeudellaan, 6 metrin leveydellään ja 1 metrin jalkakäytävällään tunneli on sähkövalaistu ja luonnollisesti tuuletettu, tarjoten matkailijalle tunteen kulkemisesta portin läpi kahden maailman välillä: toisessa päässä Muntenia laajoine laaksoineen ja keskiaikaisine linnoineen; toisessa Transilvania lumoavine laaksoineen ja saksilaisine kaupunkeineen. Tämän tunnelin toteuttamiseksi kaivettiin yli 41 000 kuutiometriä kiveä, ja kaksi käytävää – kaivettu samanaikaisesti molemmista päistä – kohtasivat huomattavalla tarkkuudella vuoren sisällä, insinööritaidon suoritus, joka on eurooppalaisen sotilassuunnitteluperinteen arvoinen.

Reitin varrella tie on suojattu lumivyöryiltä ja kivivyöryiltä yli 20 massiivisella betonisella suojakatoksella (polte), todellisilla "katoilla", jotka on rakennettu Făgărașin jyrkimmille rinteille. Nämä rakenteet yhdessä tukimuurien, metalliritiläisten patojen ja viemärikanavien kanssa osoittavat luonnonvoimien hallintaan käytetyn vaivan laajuuden. Viadukit ja sillat – mukaan lukien Valea lui Stanin ja Bâlean kattilaan johtavan sisäänkäynnin sillat – sulautuvat orgaanisesti maisemaan, tarjoten samalla poikkeuksellisia näköalapaikkoja yli 1 000 metrin syviin laaksoihin.

Tien ylittämä luonnonmaisema on itse eurooppalaisen arvoinen perintö. Făgăraș-vuoret kätkevät Romanian korkeimmat huiput: Moldoveanu (2 544 m), maan korkein piste, ja Negoiu (2 535 m), toiseksi korkein, Karpaattien "ilmakehän epävakauden napa". Näiden huippujen välissä ulottuu Bâlean jäätikkökattila, kvartäärijäätiköiden muodostama luonnollinen amfiteatteri, jonka keskellä sijaitsee Bâlea-järvi. Tämä jäätikköjärvi, 46 508 neliömetrin pinta-alallaan, 360 metrin pituudellaan ja 11,35 metrin maksimisyvyydellään, on lähes pystysuorien seinämien ja 2 500 metriin kohoavien hammastettujen harjanteiden ympäröimä. Sen julistaminen tieteelliseksi reserviksi jo vuonna 1932 – Romanian ensi askel – heijastaa varhaista ekologista tietoisuutta, verrattavissa Sveitsin (perustettu 1914) tai Ruotsin kansallispuistojen varhaiseen suojeluun.

Bâlean vesiputous, joka tunnetaan myös nimellä "Bâlean karjunta", täydentää luonnonkuvaa noin 60–68 metrin porrastetulla vesiputouksella, Romanian suurin porrastettu vesiputous, sijaiten noin 1 230 metrin korkeudella, Bâlean jäätikkökattilan alemmalla tasolla. Etelärinteellä Capran vesiputous (tai Iezerul-vesiputous), lähes 1 960 metrin korkeudella, tarjoaa samanlaisen näytöksen, jota ruokkivat lumien sulamisvedet ja massiivin maanalaiset lähteet.

Vidrarun pato, 307 metrin pituisella betonikaarellaan ja 166,6 metrin korkeudellaan, edustaa toista insinööritaidon mestariteosta. Rakennettu 22 pystysuorasta betonilohkosta kaksoiskaareen, 6 metrin paksuudella harjalla ja 25 metrin paksuudella pohjalla, pato lepää Pleașa- ja Vidraru-vuorten rinteillä, muodostaen lähes 900 hehtaarin patoaltaan. Maanalainen voimala, joka on kaivettu 103 metriä Argeș-joen uoman alapuolelle, majoittaa vihkiessään (1966) viimeisintä sukupolvea turbiineja ja generaattoreita, ja se oli suunniteltu siten, että sitä voitaisiin ohjata etänä Bukarestista – teknologinen innovaatio, joka sijoitti sen eurooppalaisen vesivoiman eturintamaan. Prometheus-patsas, 9 metrin monumentti järven rannalla, symboloi ihmisen valtaa luonnonvoimien yli, muistuttaen klassisesta eurooppalaisesta mytologiasta brutaalin modernin maiseman keskellä.

Legendat, persoonallisuudet ja käännekohdat

Transfăgărășanin rakentamista leimasivat inhimilliset uhraukset ja historialliset käännekohdat, jotka muuttivat infrastruktuurihankkeen kansalliseksi eepposeksi. Työt aloitettiin virallisesti 10. maaliskuuta 1970, kun Alba Iulian 52. pioneerirykmentti lähti liikkeelle pohjoisesta, ja Râmnicu Vâlcean 1. pioneerirykmentti "Alexandru Ioan Cuza" etelästä. Nämä kaksi yksikköä, joita johti aluksi kenraaliluutnantti Vasile Șlicariu (vuoteen 1972 asti) ja hänen seuraajansa kenraali Emil Andriescu, mobilisoivat noin 3 000 sotilasta kaikista arvoasteista, yhdessä siviilityöntekijöiden, insinöörien, geologien ja jopa kommunististen vankiloiden poliittisten vankien kanssa. Eversti Nicolae Mazilu, Alba Iulian 52. pioneerirykmentin komentaja ja pohjoisosuuden töiden päätekijä, tulisi myöhemmin prikaatikenraaliksi ja yhdeksi Romanian pioneeriaselajin emblematisista hahmoista.

16. elokuuta 1971, 1 600 metrin korkeudella, kaksi vastakkaisista suunnista työskennellyttä pioneeriosastoa kohtasivat vuoren sisällä. Tämä hetki, juhlittu "Kohtauksen Portin" monumentin pystyttämisellä, oli yksi rakentamisen koskettavimmista episodeista. Alempana, 1 200 metrin korkeudella, pohjoisrinteellä, sijaitsee "Pioneerien Portti", kivikulma, jonka tie lävistää, joka muistelee alueen avaamista maaliskuussa 1971, kun pioneerijoukot onnistuivat, "kovempia kuin kivi", avaamaan tien ensimmäisen osuuden. Nämä monumentit, vihitty 1974 ja restauroitu 2009 "Apulum" 136. pioneeripataljoonan toimesta tien 35-vuotisjuhlavuonna, todistavat tämän hankkeen inhimillisestä uhrauksesta.

Rakentamisen virallinen tase puhuu noin 40 kuolleesta ja yhtä monesta haavoittuneesta, mutta silminnäkijät ja entiset osallistujat väittävät todellisen uhrien määrän olleen paljon suurempi, joidenkin todistusten mukaan jopa useita satoja menetettyä henkeä. Työolosuhteet olivat äärimmäiset: yli 1 600 metrin korkeudella, voimakkailla tuulilla, runsaalla lumituiskulla ja lämpötiloilla, jotka laskivat usein alle -20°C, voitiin normaalisti työskennellä vain 4–5 kuukautta vuodessa. Sotilaat ja työntekijät nukkuivat improvisoiduissa parakeissa, söivät ruokaa, joka tuotiin vaikeasti metsäteitä pitkin, ja vaaransivat henkensä päivittäin käsittelemällä räjähteitä – yhteensä käytettiin 6 miljoonaa kiloa dynamiittia – jyrkillä rinteillä, joilla kiven putoaminen saattoi olla kohtalokasta. Tarina puskutraktorista, joka haudattiin tien rakenteeseen sen jälkeen, kun yli 700 tonnin kivi irtosi yhtenä talliyönä, on yksi rakentamisen mustista legendoista.

Virallinen vihkiminen tapahtui 20. syyskuuta 1974 Nicolae Ceaușescun läsnä ollessa Bâlea Lacin tasangolla, 2 042 metrin korkeudella. Vaikka tie avattiin virallisesti sinä päivänä, asfaltointi- ja oheistyöt jatkuivat vuoteen 1980 asti. Tällä tilaisuudella 553 upseeria, aliupseeria, kersanttia, sotilasta ja sotilasta sai kunniamerkkejä ja mitaleja. Mielenkiintoista on, että alkuperäinen projekti suunnitteli, että tie kantaisi nimeä "Transfăgărășan Nicolae Ceaușescu -tie", mutta itse diktaattori kieltäytyi tästä kunniasta, merkki siitä, että syyskuussa 1974 henkilökultti ei ollut vielä tullut kirjaimelliseksi laiksi.

Toinen Bâlean alueeseen liittyvä legenda koskee vuoden 1977 lumivyöryä, jota pidetään Romanian historian vakavimpana vuoristo-onnettomuutena, kun valtava lumimassa irtosi rinteiltä ja peitti mökkialueen, aiheuttaen ihmishenkien menetyksiä. Uhrien muistoksi alue julistettiin luonnonsuojelualueeksi, ja talviajan pääsyä säänneltiin tiukasti. Badea Cârțanin, paimenen, joka 1960-luvulla toi Bâleaan ensimmäisen mökin – rakennettu 1904, poltettu ja rakennettu uudelleen useita kertoja – tarina lisää pastoralaista, lähes arkadista ulottuvuutta tälle alppimaalle.

Vuonna 2009, BBC Top Gearin kuvaushetkellä Romaniassa, Transfăgărășan sai uuden kansainvälisen kuuluisuuden ulottuvuuden. Jeremy Clarkson, Aston Martin DBS Volanten ratissa, ajoi tien mutkia ja Bâlea-järvelle päästyään huudahti: "Olin väärässä! Tämä on parempi kuin Stelvio... Tämä on maailman paras tie! Romania, kiitos että sinulla on tämä tie. Voimmeko jäädä tänne ikuisesti?" Tämä televisioepisodi, jota miljoonat katsojat ympäri maailmaa näkivät, muutti Transfăgărășanin globaaliksi autoiluseikkailun symboliksi, sijoittaen sen tunnettujen reittien kuten Stelvio Passin (Italia), Grossglocknerin (Itävalta) tai Trollstigenin (Norja) rinnalle.

Käytännön vierailuopas ja nykypäivän matkailijan kokemus

Nykypäivän matkailijalle Transfăgărășan säilyy olennaisena kokemuksena, mutta sellaisena, joka vaatii suunnittelua ja kunnioitusta vuorta kohtaan. Korkean vuoriston osuus Piscu Negrun (km 104, Argeșin lääni) ja Bâlea Cascadén (km 131, Sibiun lääni) välillä on avoinna tieliikenteelle vain lämpimänä kautena. Vuonna 2026 CNAIR avasi alppiosuuden uudelleen 12. kesäkuuta, liikenteen ollessa sallittu päivittäin klo 07.00–21.00. Talviksi sulkeminen tapahtuu yleensä noin 20. lokakuuta, mutta se voi aikaistua sääolosuhteiden mukaan. Yöaikaan, klo 21.00–07.00, liikenne on kielletty koko vuoristo-osuudella, johtuen lukuisista mutkista ja hiusneulakaarista, joista puuttuvat heijastavat elementit. Suositeltu nopeus on 40 km/h, ja kuljettajia neuvotaan ajamaan äärimmäisen varovasti, erityisesti alamäessä, jolloin jarrut voivat ylikuormittua.

Tieliikenne Transfăgărășanilla on ilmaista. Koko reitillä ei ole polttoaineen jakeluasemia harjanteen osuudella, joten ajoneuvon tankkaus on tehtävä ennen nousua – joko Curtea de Argeșissa tai Cârțișoarassa. Pysäköinti Bâlea-järven alueella on maksullista, noin 10 RON/tunti. On välttämätöntä, että vierailijat ovat asianmukaisesti varustautuneita: yli 2 000 metrin korkeudella lämpötilat voivat olla 10–15 astetta alhaisemmat kuin tasankoseuduilla, ja sää voi muuttua äkillisesti auringosta sumuun tai lumeen, jopa keskellä kesäkautta. Tuulenpitävä takki ja asianmukaiset jalkineet ovat pakollisia.

Talvella, kun Transfăgărășan on suljettu tieliikenteeltä alppiosuudella, pääsy Bâlea-järvelle tapahtuu yksinomaan Bâlea Cascadé – Bâlea Lac -köysiradalla. Tämä laitos, joka kattaa 3 700 metrin reitin ja nousee 1 234 metrin korkeudesta (Bâlea Cascadé) 2 034 metriin (Bâlea Lac) noin 15 minuutissa, toimii ympäri vuoden, lukuun ottamatta voimakkaan tuulen tai äärimmäisten sääolosuhteiden jaksoja. Vuoden 2026 hinnat ovat noin 50 RON/suunta aikuisille ja 25 RON/suunta lapsille, vaikka matkailijoita neuvotaan tarkistamaan päivitetyt hinnat ennen vierailua, sillä ne voivat vaihdella. Köysirata lähtee yleensä klo 09.00, ja aikataulu voi vaikuttaa sääolosuhteista – voimakas tuuli on pääasiallinen pysäyttävä tekijä.

Bâlea-järvellä vierailijat voivat nauttia monista kokemuksista. Bâlea Lac -mökki, joka on rakennettu niemelle, joka työntyy järveen, tarjoaa majoitusta ja perinteistä ruokaa, ollen lähtöpiste monille vuoristoreiteille. Reitti Bâlean vesiputoukselle, merkitty punaisella pisteellä, kestää noin 50 minuuttia ja tarjoaa maalauksellisen kävelymatkan metsän läpi ja Bâlea-joen varrella. Bâlea-järveltä lähtevät myös kunnianhimoisemmat reitit, kuten Vânătoarea lui Buteanu -huipulle (2 507 m), Capra-järvelle (noin tunnin kävelymatka, merkitty sinisellä kolmiolla) tai reitit Făgărașin pääharjanteelle, kohti Moldoveanun tai Negoium huippuja, varattu vain kokeneille alpinisteille.

Kylmänä kautena, kun järvi on peittynyt paksuun jäähän, alueelle pystytetään Bâlea Lacin jäähotelli, Itä-Euroopan ensimmäinen jäähotelli, rakennettu talvesta 2006 lähtien iglun muodossa 16 paikalla. Se rakennetaan uudelleen joka vuosi Bâlea-järvestä louhituista jääharkoista, tarjoten ainutlaatuisen majoituskokemuksen, sisälämpötilan ollessa noin -2°C, jäähän veistetyllä kalustuksella ja poron taljoilla peitetyillä vuoteilla. Jäähotelli on sisällytetty Fodor's-julkaisun maailman mielenkiintoisimpiin jäähän ja lumeen veistettyihin majoituspaikkoihin, yhdessä Skandinavian (Jukkasjärvi Ruotsissa, Kirkenes Norjassa) ja Quebecin (Kanada) jäähotellien kanssa.

Etelärinteellä matkailija voi vierailla Vidrarun padolla, joka on saavutettavissa myös talvella, vaikuttavalla panoraamalla betonikaaren ja patoaltaan yli. Sieltä vain muutaman kilometrin päässä kohoaa Poenarin linna, keskiaikainen linnoitus joka yhdistetään Vlad Țepeșiin, tarjoten upean näkymän Argeșin laaksoon ja Făgăraș-vuorille. Curtea de Argeșin kaupunki, Curtea de Argeșin luostari – Romanian kuninkaiden nekropoli – ja mestari Manole -myyttien jäljet, täydentävät poikkeuksellisen kulttuurireitin.

Eurooppalainen matkailija, joka kulkee Transfăgărășanin, löytää siis enemmän kuin tien: hän löytää freskon mantereen historiasta, kvartäärijäätiköistä, jotka veistivät jäätikkökattilat, Daakian roomalaisista teistä, keskiaikaisista rajalinnoituksista, kylmän sodan sotilasstrategioista ja 1900-luvun insinööriambitioista. Se on paikka, jossa Itä-Eurooppa paljastaa alppisielunsa, jossa jokainen mutka paljastaa uuden luvun vielä käynnissä olevassa tarinassa, ja jokainen näköala 2 000 metrin korkeudesta muistuttaa, että rajojen ja myrskyisten historioiden takana vuoret pysyvät Euroopan vanhimpina ja autenttisimpina yhteisen Euroopan monumentteina.