Kuninkaallinen palatsi

Kiehtova johdanto ja universaali arvo

Calea Victorieilla, siellä missä Bukarest kohoaa suurimmalla arkkitehtonisella ylpeydellään, kohoaa koko aukiota hallitseva rakennus, joka on ollut todistajana lähes kahdelle vuosisadalle yhden kansakunnan ja yhden mantereen historiassa: Kuninkaallinen palatsi, nykyään Romanian kansallisen taidemuseon päämaja. Eurooppalaiselle matkailijalle, joka kulkee tätä valtimoa, jota kutsuttiin joskus "Pikkupariisiksi", palatsi ei ole vain vaikuttava monumentti muiden joukossa — se on Euroopan itsensä todellinen palimpsesti, rajapyykki, jossa kohtaavat vuorotellen 1800-luvun fanarioottien maku, saksalaisen dynastian valtiollinen kunnianhimo, ranskalainen Belle Époque -tyylikkyys, toisen maailmansodan draama, kommunistinen tragedia ja lopulta vuoden 1989 demokraattinen uudestisyntyminen. Tämän rakennuksen portista astuminen merkitsee pohjimmiltaan sitä, että kulkee läpi historian siitä, miten yksi Kaakkois-Euroopan reunamaa oleva maa on rakentanut sinnikkäästi paikkansa eurooppalaisten kansakuntien konsertissa.

Kuninkaallisen palatsin universaali arvo piilee juuri tässä ainutlaatuisessa kyvyssä olla ollut vuorotellen boijarikartano, ruhtinaan hovi, tunnustetun maan kuninkaallinen residenssi Berliinin kongressissa, kuninkaallisen diktatuurin päämaja, kommunistinen "Tasavallan palatsi", vuoden 1989 vallankumouksen teatteri ja lopulta kaikille avoin taiteen temppeli — muutos, joka heijastaa pienessä mittakaavassa niitä suuria metamorfooseja, joiden läpi Eurooppa itse on kulkenut viimeisten kahden sadan vuoden aikana. Sen edessä kohoaa kuningas Kaarle I:n ratsastajapatsas, ja sen välittömässä läheisyydessä loistavat Romanian Ateenumi, CEC-palatsi ja Stavropoleos-luostari — kokonaisuus, joka tekee tästä aukiosta (vuoden 1989 jälkeen uudelleennimetystä Vallankumousaukiota) yhden Euroopan pääkaupungin tiheimmistä kulttuuriperintökeskittymistä. Kuninkaallinen palatsi ei siis ole vain museo muiden joukossa: se on paikka, jossa taide, valta ja Euroopan muisti kohtaavat saman katon alla.

Historialliset juuret ja merkittävät eurooppalaiset yhteydet

Boijarikartanosta ruhtinaan hoviin (1812–1866)

Tarina alkaa keskellä fanarioottien aikakautta, Bukarestissa sen länsireunalla, niin sanotulla Mogoșoaian sillalla — myöhemmällä Calea Victorieilla. Vuosina 1812–1815 suuri logofääti ja valistunut boijari Dinicu Golescu, yksi munttelaisten eliitin loistavimmista hahmoista, rakentaa tänne ylellisen uusklassisen talon, jossa on yksi kerros ja peräti 25 huonetta — vaikuttava määrä tuon ajan Bukarestissa. Golescu oli todellisen eurooppalaisen avautumisen mies: matkamuistelmien kirjoittaja ("Merkintä matkastani"), veli muiden pașoptist-liikkeen päähenkilöiden kanssa, hän kuului siihen boijarisukupolveen, joka katsoi Pariisiin, Wieniin ja Pietariin modernisaation malleja. Hänen talonsa — "rakennan tuleville sukupolville", hän kirjoitti isälleen — oli suunniteltu bukarestilaisten eliittien saloniksi, valistuneen keskustelun tilaksi maailmassa, jota vielä hallitsi fanarioottien hovien itämainen perinne.

Dinicun kuoleman jälkeen vuonna 1830 perilliset myyvät talon valtiolle (vuonna 1833), joka asentaa tänne keskushallinnon, ja vuonna 1837 ruhtinas Alexandru Dimitrie Ghica korottaa sen Ruhtinaan hovin arvoon — ensimmäinen askel tilan pyhittämiseen. Ghican ja hänen seuraajiensa — Gheorghe Bibescu ja Barbu Știrbei — aikana vanha boijarikartano saa palatsin arvoja: yläkerran salonki muutetaan Valtaistuinsaliksi, ja koristelu — huonekalut, kankaat, taide-esineet — seuraa pienten ranskalaisten palatsien muotia, jatkuvassa vuoropuhelussa Euroopan suurten hovien kanssa. Vuosien 1854–1855 uudistukset, Știrbein hallintokaudella, vahvistavat tämän kohtalon. Kun tammikuussa 1859 kaksi romanialaista ruhtinaskuntaa — Moldova ja Valakia — yhdistyvät Alexandru Ioan Cuza -ruhtinaan valtikan alla, Mogoșoaian sillalla sijaitsevasta talosta tulee luonnollisesti romanialaisen kansallisvaltion ensimmäisen ruhtinaan residenssi. Vuoden 1859 yhdistyminen sopii täydellisesti aikakauden suureen eurooppalaiseen tarinaan: se on sama vuosikymmen, jolloin Garibaldi ja Cavour yhdistävät Italian (Italian kuningaskunta julistetaan vuonna 1861), ja jolloin seuraavalla vuosikymmenellä Bismarck toteuttaa Saksan yhdistymisen. Romania raivasi näin Calea Victorieille oman "kansallisten yhdistymisten aikakautensa".

Euroopan kuninkaalliseen aikaan astuminen: Kaarle I ja kuningaskunnan synty (1866–1914)

Käännekohta tulee helmikuussa 1866, kun "hirviömäinen" liberaalien ja konservatiivien liitto syrjäyttää Cuzan, ja maa — joka on hajoamisen vaarassa, kuten naapurimaiden suurvaltojen väliset kilpailut osoittavat — etsii vierasta ruhtinasta. Valinta osuu Karl von Hohenzollern-Sigmaringeniin, 26-vuotiaaseen nuoreen mieheen vanhan Hohenzollern-suvun katolisesta, švaabialaisesta haarasta — samasta suvusta, josta tuli myös Espanjan kruunun ehdokas, jonka Ranskan hylkääminen oli muutamaa vuotta aiemmin käynnistänyt Ranskan-Preussin sodan vuonna 1870. 10. toukokuuta 1866 prinssi Kaarle saapuu Bukarestiin ja asettuu juuri Dinicu Golescun entiseen taloon — Nicolae Golescu, perustajan poika, kenraali ja ruhtinaan sijaishallituksen jäsen, johtaa seremoniaa. Siitä hetkestä lähtien palatsin kohtalo sulautuu yhteen dynastian kanssa, joka hallitsee 81 vuotta, ja valtion kanssa, joka pyrkii vahvistamaan itsenäisyyttään Osmanien valtakuntaan nähden.

Kaarle I oli olennaisesti kuningas-arkkitehti Romanian eurooppalaiselle modernisaatiolle. Hänen hallintokaudellaan vanha talo käy liian pieneksi kehittyvälle kuningaskunnalle: itsenäisyyden julistamisen (9./21. toukokuuta 1877) ja sen täyden tunnustamisen jälkeen Berliinin kongressissa vuonna 1878 — tuossa Euroopan "kunniallisessa välittäjässä", jossa Bismarck, Disraeli, Andrássy ja Gorčakov kirjoittivat uudelleen Balkanin kartan, yhdessä Serbian ja Montenegron itsenäisyyden ja Bulgarian luomisen kanssa — Kaarle saa Kuninkaallisen Korkeuden tittelin, ja 15. maaliskuuta 1881 perustuslakia muutetaan, jotta Romaniasta tulee kuningaskunta. Kaarle julistetaan kuninkaaksi 26. maaliskuuta 1881 ja kruunataan 10. toukokuuta 1881, kantaen Plevnan taistelussa vangitusta turkkilaisesta tykistä valettua kruunua — symbolinen ele, joka muistuttaa Italian kuninkaiden "Rautakruunua", molemmat syntyneinä kansallisten yhdistymissotien tulesta. Vuosien 1866–1914 itsenäisyyssodassa Kaarle oli komentanut henkilökohtaisesti, yhdessä tsaari Aleksanteri II:n ja suuriruhtinas Nikolain kanssa, venäläis-romanialaisia liittoutuneiden joukkoja Plevnassa — tapahtuma, joka asettaa nuoren kuninkaan aikakauden eurooppalaisen sotahistorian eturiviin.

Itse palatsi muuttuu Kaarle I:n aikana kuninkaallisen kunnianhimon monumentiksi: vuosina 1882–1885 ranskalainen arkkitehti Paul Gottereau — joka oli myös rakentamassa vastakkaisella puolella olevaa CEC-palatsia — lisää keskiosan Valtaistuinsalilla ja juhlasaleilla, ja vuonna 1885 tšekkiläinen arkkitehti Karel Líman, kuuluisa Sinaian Peleș- ja Pelișor-linnoistaan, kruunaa kokonaisuuden pohjoissiivellä, "Ateenum-siivellä". Vuonna 1882 Kuninkaallinen palatsi saa Bukarestin ensimmäisen sähkövalaistuslaitoksen — merkki maan päättäväisestä tulosta eurooppalaiseen moderniuteen. Sen edessä oleva katu nimetään uudelleen samana vuonna 1878 Calea Victorieiksi, ja palatsin eteen pystytetään vuonna 1939 kuninkaan ratsastajapatsas, kroatialaisen kuvanveistäjän Ivan Meštrovićin teos — vihitty kansallispäivänä kuningas Kaarle II:n ja nuoren Suurvoivodi Mikaelin läsnä ollessa. Alkuperäinen patsas sulatettiin kommunistien toimesta vuonna 1948, ja vuonna 2010 se syntyi uudelleen taiteilijan perheen säilyttämän mallin mukaan kuvanveistäjä Florin Codren teoksena.

Demokratian, kuninkaallisen diktatuurin ja sodan välissä (1918–1947)

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen — jossa Romania, liityttyään vuonna 1916 liittoutuneisiin, maksoi valtavan hinnan, mutta tuli ulos historialliset maakunnat yhdistäneenä "Suurena Romaniana" — palatsi siirtyy kohtalonsa uuteen vaiheeseen. Kuningas Ferdinand I ja kuningatar Maria — Maria von Sachsen-Coburg und Gotha, kuningatar Viktorian ja tsaari Aleksanteri II:n pojantytär, Edinburghin herttuan Alfredin tytär — kruunataan koko Romanian kuninkaiksi ja kuningattariksi Alba Iuliassa 15. lokakuuta 1922, seremoniassa, joka asettaa maan Versailles'n järjestelmän uudelleenjärjestämien uusien valtioiden joukkoon, yhdessä uudestisyntyneen Puolan, Tšekkoslovakian ja Jugoslavian kanssa. Kuningatar Maria, brittiläisellä hienostuneella maullaan ja taiteen intohimollaan, tulee palatsin viimeisen suuren kaunistamisprojektin todelliseksi "arkkitehdiksi": 7./8. joulukuuta 1926 yön tuhoisan tulipalon jälkeen, joka tuhoaa keskiosan yläkerroksen (vain suuri marmoriportaikko säilyy), hän koordinoi arkkitehtien N.N. Nenciulescun ja Karel Límanin suunnitelmia ohjeidensa mukaan, ja hänen poikansa, kuningas Kaarle II:n, johdolla vuosien 1930–1937 jälleenrakennus — arkkitehtien Arthur Lorentzin ja N.N. Nenciulescun johdolla, kuningatar Marian valvoessa henkilökohtaisesti sisätilojen koristelua — antaa palatsille nykyisen muotonsa: U-kirjaimen muotoisen rakennuksen, jossa on keskiosa ja kaksi sivusiipeä, eteläinen "Kretzulescu-siipi" viereisen kirkon mukaan nimettynä. Dinicu Golescun vanha talo puretaan, ja sen paikalle rakennetaan eteläsiipi, joka oli tarkoitettu jo silloin museotiloiksi.

Sama ajanjakso tuo kuitenkin myös varjon: Kaarle II:n kuninkaallinen diktatuuri (1938–1940) muuttaa palatsin autoritarismin välineeksi, hetkellä, jolloin koko Eurooppa liukuu kohti fasistisia hallintoja — Mussolinin Italiasta Hitlerin Saksaan, Francon Espanjasta Salazarin Portugaliin. Kaarle II luopuu kruunusta 6. syyskuuta 1940 poikansa, nuoren Mikael I:n hyväksi. Ja 23. elokuuta 1944, keskellä sotaa, kuningas Mikael — viimeinen elossa oleva kuningas, joka oli johtanut maata toisessa maailmansodassa — antaa vallankaappauksen marsalkka Ion Antonescua vastaan ja kääntää Romanian liittoutuneiden puolelle, eleessä, joka muistuttaa Italian aselepoa vuonna 1943 ja joka tuo hänelle sodan jälkeen kunniamerkkejä sekä Yhdysvalloista että Neuvostoliitosta. Kosto ei viivy: 24. elokuuta 1944 Luftwaffe pommittaa palatsia kostona — rakennus tulee asumiskelvottomaksi, ja sen takana oleva "Uusi talo", jossa kuninkaallinen perhe todellisuudessa asui, tuhoutuu täysin. Palatsi, kuninkaan vastarinnan symboli natsismia vastaan, tulee näin myös eurooppalaisen sodan uhriksi.

"Tasavallan palatsin" aikakausi ja vallankumous (1948–1989)

30. joulukuuta 1947 jälkeen — kuningas Mikael I:n pakotetun kruunustaluopumisen päivä, joka riistettiin neuvostolähettiläs Vîșinskin ja kommunistisen Petru Grozan hallituksen uhkauksella, skenaariossa, joka tapahtuu samaan aikaan Puolassa, Unkarissa, Tšekkoslovakiassa ja Bulgariassa — monarkia lakkautetaan, ja Romaniasta tulee Kansantasavalta. Kuninkaallinen palatsi nimetään uudelleen muistin hävittämisen pyrkimyksessä "Tasavallan palatsiksi", ja keskiosan vastaanottosalit annetaan Valtioneuvostolle — eräänlaiselle kommunistiselle presidentinviralle. Vuonna 1948 ministerineuvoston päätöksellä palatsi siirtyy Taiteiden ministeriön hallintaan, näkymänä kansallisen taidemuseon perustaminen; instituutio perustetaan vuonna 1948 ja avautuu yleisölle vuonna 1950 Kansallisgallerialla, jota seuraa vuonna 1951 Euroopan taiteen galleria. Kuninkaallisen residenssin muuttaminen julkiseksi museoksi kuuluu vanhaan eurooppalaiseen perinteeseen — samaan, jonka kautta Habsburgien keisarilliset kokoelmat tulivat Wienin Kunsthistorisches Museumiksi, Romanovien kokoelmat Pietarin Eremitaašiksi, ja Bourbonien ja paavin kokoelmat — Louvreksi ja Pradoksi. Palatsin takana rakennetaan vuosina 1959–1960 Sala Palatului, kommunistisen hallinnon valtava kongressisali — erillinen rakennus, jota matkailijan ei tule sekoittaa itse palatsiin.

Neljän vuosikymmenen ajan palatsi selviää paradoksaalisena lavasteena: taidemuseo yhdessä siivessä, kommunistisen vallan päämaja toisessa. Sen edessä, 8. marraskuuta 1945, tapahtuu kuuluisa opiskelijamielenosoitus kuningas Mikaelin nimipäivänä — yksi ensimmäisistä antikommunistisen vastarinnan merkeistä. Ja vastapäätä, PCR:n keskuskomitean rakennuksessa valmistellaan viimeistä näytöstä. Joulukuussa 1989, kun koko Eurooppa seuraa Berliinin muurin murtumista ja Prahan samettivallankumousta, Romania elää omaa vallankumoustaan. Yönä 22.–23. joulukuuta 1989 palatsi jää armeijan ja diktatuurille uskollisten yksiköiden ristituleen: rakennus vaurioituu noin 80-prosenttisesti, yli tuhat taideteosta vaurioituu tai tuhoutuu, ja Voivodien portaiden ikkunoihin jäävät tänäkin päivänä luotien jäljet. Palatsin aukio tulee Vallankumousaukioksi — nimi, joka asettaa sen eurooppalaisten vapauden aukioiden joukkoon, yhdessä Prahan Václavské náměstín tai Gdańskin kanssa. Vuonna 1990 hallituksen päätöksellä koko rakennus annetaan Romanian kansalliselle taidemuseolle, ja vuosikymmenen restaurointien jälkeen museo avautuu vähitellen uudelleen, alkaen vuodesta 2000.

Arkkitehtoninen mestariteos ja taiteellinen perintö

Arkkitehtuuri: eurooppalainen uusklassismi kuninkaallisessa avaimessa

Rakennus, jonka näemme tänään — valmistunut vuonna 1937 arkkitehti N.N. Nenciulescun suunnitelmien mukaan, Arthur Lorentzin panoksella ja kuningatar Marian valvonnassa koristeltuna — on yhtenäisen eurooppalaisen vision ilmentymä: uusklassinen U-kirjaimen muotoinen palatsi, jossa on monumentaalinen keskiosa ja kaksi sivusiipeä, viisi kerrosta, avoimen kunniapihan ympärillä Calea Victorieille päin. Julkisivu, jota rytmittävät pylväät ja pilasterit, säilyttää ranskalaisen klassismin tasapainon ja maltillisuuden, kun taas eteläsiipi — "Kretzulescu-siipi", joka rakennettiin entisen Golescu-talon paikalle — ja pohjoissiipi — "Ateenum-siipi", jonka Karel Líman lisäsi jo vuonna 1885 — antavat sille symmetrisen, mahtavan siluetin, joka on ominaista Keski- ja Kaakkois-Euroopan suurille dynastisille residensseille: Wienin Hofburgista Madridin Kuninkaalliseen palatsiin, Quirinalista Prahan Kuninkaalliseen linnaan. Pääovi johtaa kahdeksankulmaiseen eteiseen, joka on koristeltu uusbysanttilaisessa tyylissä — kunnianosoitus ortodoksiselle perinteelle ja laajemmin romanialaisen tilan bysanttilaiselle perinnölle, vuoropuhelussa sellaisten mestariteosten kanssa kuin muutaman askeleen päässä oleva Stavropoleos-luostari. Sen takana avautuu sarja seremoniallisia tiloja, jotka nousevat rakennuksen pystysuunnassa vastaanotosta apoteoosiin: Virallinen eteinen, Voivodien portaat, Valtaistuinsali. Vasemmassa siivessä tilat on omistettu museolle, yhdessä musiikkisalin — Auditorion — kanssa, jossa on noin 500 paikkaa, joka jatkaa alueen musiikillista perinnettä, tiiviisti sidoksissa vastapäätä olevaan Romanian Ateenumiin, "George Enescu" -filharmonian pyhättöön.

Historialliset tilat: Valtaistuinsali, Kuninkaallinen ruokasali, Voivodien portaat

Nykyinen vierailija voi kulkea museon tavallisessa ohjelmassa entisen palatsin tärkeimmät seremonialliset huoneet — tilat, jotka on restauroitu huolellisesti yli vuosikymmenen ajan ja avattu uudelleen yleisölle vuonna 2013, sen jälkeen kun toukokuussa 2021 Valtaistuinsaliin tuotiin yli seitsemän vuosikymmenen jälkeen Romanian kaikkien kuninkaiden käyttämä valtaistuin. Voivodien portaat — palatsin "Kunnian portaat" — on mestariteos sinänsä: monumentaalinen, Carraran marmorista rakennettu, Arthur Veronan freskon "Apoteoosi" kruunaama, joka esittää allegorisesti Suuren yhdistymisen, ja kuvanveistäjä Cornel Medrean reliefimedalionien friisi, joka esittää Romanian ruhtinaita ja kuninkaita. Sen ikkunoissa voi nähdä tänäkin päivänä joulukuun 1989 luotien jäljet — tarkoituksella näkyväksi jätetty historiallinen arpi. Ylhäällä Valtaistuinsalia hallitsee monumentaalinen kuninkaallinen vaakuna, jota reunustavat kuningas Kaarle I:n ja kuningas Ferdinand I:n muotokuvat, jotka maalasi vuonna 1934 taidemaalari Aurel Bordenache. Alakerrassa Kuninkaallinen ruokasali vaikuttaa englantilaistyylisellä Robert Adamin kasettikatollaan — kuningatar Marian brittiläisen maun leima, Viktorian pojantyttären — ranskalaisella ja belgialaisella marmorilla tehdyllä ruutulattialla ja Rușchițan marmorista tehdyillä tulisijoilla. Nämä huoneet eivät ole yksinkertaisia lavasteita: ne ovat näyttämö, jolla modernin romanialaisen valtion apoteoosin hetket ovat näytelty, 1800-luvun kuninkaallisista vastaanotoista sotien välisen ajan virallisiin seremonioihin.

Museon aarre: kuninkaallisesta pinacotekasta universaaliin perintöön

Romanian kansallinen taidemuseo pitää sisällään nykyään yli 70 000 esinettä, jotka on järjestetty kahteen suureen pysyvään galleriaan — Kansallisgalleriaan ja Euroopan taiteen galleriaan — joihin lisätään koristeellisen taiteen, itämaisen taiteen ja aseiden kokoelmat, sekä kolme satelliittimuseota kaupungissa: Taidekokoelmien museo (entisessä Romanit-palatsissa Calea Victoriei 111), K.H. Zambaccian museo ja Theodor Palladyn museo. Euroopan taiteen gallerian ytimen muodostaa kuningas Kaarle I:n henkilökohtainen kokoelma — yli kuusi El Grecoa, Tizian, Brueghel, Van Dyck ja yksi Rembrandt perinnössä — jonka hallitsija jätti helmikuun 1899 omakätisellä testamentillaan "ikuisesti" Romanian kruunulle. Nykyään entisen palatsin saleissa eurooppalainen matkailija kohtaa hartia hartiaa vastaan mestariteoksia, joiden tekijöinä Domenico Veneziano, Antonello da Messina, Jacopo Bassano, Bronzino, Tintoretto — jonka "Hyvä uutinen" on yksi gallerian arvostetuimmista kankaista — Luca Giordano, Lucas Cranach vanhempi, Hans von Aachen, Rubens, Pieter Brueghel vanhempi ja nuorempi, Rembrandt ("Haman rukoilemassa Esterin armoa"), kolme El Grecon kangasta (mukaan lukien "Paimenten kumarrus", joka oli joskus peräisin Madridin Inkarnation kollegion kirkon pääalttarilta), Van Dyck, sitten ranskalainen koulu Poussinista, Chardinista, Ingresistä ja Davidista aina Monetiin, Signaciin, Sisleyhin, Delacroix'hen ja Corot'hon, yhdessä Rodinin, Bourdellen, Daloun ja Camille Claudelin kuvanveiston kanssa. 1400–1700-lukujen ikonien ja venäläisen maalaustaiteen kokoelma, teoksilla Tropinin, Malyavin ja Aivazovski, täydentää kristillisen ja keisarillisen Euroopan kuvaa. Kansallisgalleria tarjoaa puolestaan maan laajimman romanialaisen taiteen kokoelman: Vanhan romanialaisen taiteen galleria — noin 900 esinettä, ikoneita, liturgisia kirjontoja ja kulttiesineitä 1300–1700-luvuilta, peräisin Valakiasta, Moldovasta ja Transilvaniasta, todistajina brâncoveanuksen aikakauden taiteesta ja post-brâncoveanisesta koulukunnasta — ja Modernin romanialaisen taiteen galleria, Nicolae Grigorescusta, Ion Andreescusta ja Theodor Amanista Lucianiin, Brâncușiin, Tonitzaan ja Palladyyn. Museon kokoelma säilyttää myös jälkiä Bukarestin ensimmäisestä taidemuseosta, joka perustettiin vuonna 1836 Pyhän Savvan luostarin koulussa taidemaalari Carol Wahlsteinin toimesta, sekä suurten kokoelmankerääjien kuten Anastasie Simun, Alexandru Saint-Georgesin tai Kalinderu-suvun lahjoituksia. Zambaccian museossa vierailija voi puolestaan ihailla ranskalaista impressionismia ja postimpressionismia — Cézanne, Renoir, Sisley, Pissarro, Delacroix, Corot — yhdessä Picasson ja Matissen kanssa, suorassa vuoropuhelussa Pariisin suurten kokoelmien kanssa. Tästä näkökulmasta Kuninkaallinen palatsi näyttäytyy eurooppalaisen ketjun romanialaisena lenkkinä: ketjuna, jonka kautta mantereen kuninkaalliset pinacotekat — Uffizista Eremitaašiin, Pradosta Berliinin Gemäldegaleriehen — ovat tulleet kaikkien perinnöksi.

Legendat, henkilöt ja käännekohdat

Kuningatar Maria ja "Pikku-Pariisi"

Jos yksi hahmo ruumiillistaa palatsin eurooppalaista henkeä, se on kuningatar Maria. Kuningatar Viktorian ja tsaari Aleksanteri II:n pojantytär, kasvatettu Eastwell Parkissa Englannissa, Maria toi Bukarestiin mukanaan paitsi eurooppalaisen dynastisen nimen, myös kokonaisen maun, herkkyyden ja kulttuuridiplomatian maailman. Hän on se, joka valvoi henkilökohtaisesti 1930-luvulla jälleenrakennettujen sisätilojen koristelua, valiten Adam-tyylin Kuninkaalliseen ruokasaliin ja orkestroiden koristelun, jossa uusklassismi, uusbysanttilaisuus ja romanialainen kansanperinne kietoutuivat yhteen. Hänen ja kuningas Ferdinandin — jotka kruunattiin Alba Iuliassa vuonna 1922 — suojeluksessa Bukarest koki kuuluisan "Pikku-Pariisi" -aikakautensa, ja Calea Victorie, Kuninkaallisen palatsin, Albert Galleronin Ateenumin, Gottereaun CEC-palatsin, kahviloidensa ja kirjakauppojensa kanssa, tuli jatkuvassa vuoropuhelussa Pariisin, Wienin ja Lontoon kanssa olevan eleganssin sivilisaation akseliksi. Legenda kertoo, että kuningatar Maria halusi jokaisen palatsin salin kertovan tarinan; nykyinen vierailija voi yhä tuntea hänen läsnäolonsa jokaisessa koristelun yksityiskohdassa.

24. elokuuta 1944: Luftwaffen pommitukset

Yksi palatsin historian dramaattisimmista episodeista on 24. elokuuta 1944, kaksi päivää kuningas Mikaelin vallankaappauksen jälkeen Antonescun hallintoa vastaan. Saksan ilmavoimat, kostona Romanian aseiden kääntämisestä entistä liittolaista vastaan, pommittavat Bukarestin keskustaa, ja palatsi — kuninkaan päätöksen symboli pelastaa maa natsien tuholta — saa osuman. Rakennus tulee asumiskelvottomaksi, ja sen takana oleva "Uusi talo", kuninkaallisen perheen todellinen asunto, tuhoutuu täysin. Kuningas Mikael, josta tuli Romanian viimeinen kuningas ja vuosikymmeniä myöhemmin toisen maailmansodan valtionpäämiehistä viimeinen elossa oleva, jatkoi tehtäviensä hoitamista Elisabetan palatsista. Calea Victorieilla sijaitseva palatsi sai takaisin loistonsa vasta sodan jälkeen, uuden poliittisen järjestyksen alla.

Joulukuu 1989: palatsi vallankumouksen tulessa

Viisi vuosikymmentä myöhemmin palatsi oli jälleen todistamassa historiallista käännekohtaa. Joulukuussa 1989, kun Nicolae Ceaușescu piti viimeisen puheensa keskuskomitean parvekkeelta — vastapäätä oleva rakennus —, väkijoukot huusivat "Alas diktaattori!", ja palatsi, joutui ristituleen, paloi. Yönä 22.–23. joulukuuta rakennus vaurioitui noin 80-prosenttisesti, ja yli tuhat taideteosta vaurioitui tai tuhoutui; tuli levisi siipiin, ja Voivodien portaiden seinille jäivät hiljaisena todistuksena luotien jäljet. Samoina päivinä, vastapäätä aukiota, "Kaarle I" -keskuskirjasto myös paloi, yli 500 000 kirjaa tuhoutui — menetys, joka merkitsi syvästi kaupungin kulttuurimuistia. Museon uudelleenavaaminen, vuosikymmenen restaurointien jälkeen, alkaen vuodesta 2000, ja historiallisten tilojen uudelleenavaaminen vuonna 2013 olivat omalla tavallaan demokraattisen resilienssin teko: palatsi, joka oli palanut kahdesti historiansa aikana (1926 ja 1989), syntyy joka kerta uudelleen kauniimpana, kuten tapahtuu Euroopan suurten monumenttien kanssa, jotka ovat selvinneet sodista.

Joulukuu 2017: kuningas Mikaelin viimeinen pysähdys

Palatsin viimeinen kuninkaallinen luku kirjoitettiin joulukuussa 2017, kun kuningas Mikael I — joka 73 vuotta aiemmin oli pakotettu luopumaan kruunustaan 30. joulukuuta 1947 26-vuotiaana — palasi viimeisen kerran Calea Victorieilla sijaitsevaan Valtaistuinsaliin. Monarkki, joka oli kuollut 5. joulukuuta 2017 Aubonnessa Sveitsissä 96-vuotiaana, tuotiin maahan ja asetettiin 13.–16. joulukuuta Valtaistuinsaliin — samaan paikkaan, jossa hän oli vannonut valansa 19-vuotiaana vuonna 1947. Kymmenet tuhannet romanialaiset jonottivat päiviä ja öitä tuodakseen viimeisen kunnianosoituksensa, ja Argeșin Curteassa pidetyissä hautajaisissa oli mukana edustajia kaikista Euroopan kuninkaallisista perheistä — Windsor, Bourbon-Parma, Savoiji, Hohenzollern ja Balkanin kuninkaalliset talot — kokoontumisessa, jolla oli todellisen "sukukokouksen" mittasuhteet mantereella, muistuttaen, että myös monarkian lakkauttamisen jälkeen Romania pysyy olennaisena osana Euroopan suurta dynastista historiaa. Nykyään rakennusta käyttää Romanian valtio ja se voidaan asettaa Kuninkaallisen perheen — nyt edustettuna Hänen Majesteetillaan Margareta, Kruunun vartijana — käytettäväksi seremoniallisiin tilaisuuksiin, ja Auditorio-sali isännöi konsertteja ja kulttuuritapahtumia, jotka jatkavat paikan musiikillista perinnettä.

Käytännön vierailuopas ja nykypäivän matkailijan kokemus

Kuninkaallinen palatsi sijaitsee Calea Victoriei 49–53, sektorilla 1, Vallankumousaukiolla, Știrbei Vodă -kadun risteyksessä ja Kretzulescu-kirkon välittömässä läheisyydessä. Mukavin tapa päästä sinne on Yliopiston metroasema (linja M2). Romanian kansallinen taidemuseo on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 10.00–18.00, ja lauantaina ja sunnuntaina klo 11.00–19.00, ollen suljettu maanantaina ja tiistaina; viimeinen sisäänpääsy tapahtuu tuntia ennen sulkemista. Täysihintainen lippu maksaa 32 leitä, alennetut hinnat ovat 16 leitä, ja oppilaille, opiskelijoille ja eläkeläisille 8 leitä (voimassa olevan tariffitaulukon mukaan vuonna 2026); liput voi ostaa Euroopan taiteen gallerian lipunmyynnistä tai verkosta. Sisäänpääsy on ilmainen joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona, sekä kansallispäivänä (1. joulukuuta) ja kansallisen kulttuurin päivänä (15. tammikuuta). Valokuvaus on sallittu vain kännykällä — ilman jalustaa ja ilman salamaa —, ja opastetuille kierroksille on tehtävä varaus vähintään seitsemän päivää etukäteen museon sihteeristön sähköpostiosoitteeseen. Tavallinen lippu sisältää pääsyn sekä pysyviin gallerioihin että entisen palatsin historiallisiin tiloihin — Valtaistuinsaliin, Kuninkaalliseen ruokasaliin ja Voivodien portaille — jotka voidaan vierailla tavallisessa ohjelmassa; suositellaan varaamaan vähintään kaksi–kolme tuntia täydelliseen vierailuun, ja eurooppalaisen taiteen intohimoiset voivat viettää puoli päivää Tintoretton, El Grecon, Rembrandtin ja Rubensin parissa. On hyvä tietää, että tietyt galleriat — kuten Euroopan koristeellisen taiteen galleria — voivat olla väliaikaisesti suljettuina töiden vuoksi, joten ohjelman tarkistaminen museon viralliselta verkkosivustolta ennen vierailua on viisas varotoimi.

Kokemusta voi täydentää mielellään palatsin muurien ulkopuolella. Sen edessä kohoaa kuningas Kaarle I:n ratsastajapatsas, joka herätettiin henkiin vuonna 2010 Meštrovićin mallin mukaan, ja muutaman askeleen päässä sijaitsee Romanian Ateenumi — freskoineen ja Suurine saleineen, jossa George Enescu on myös soittanut ja johtanut —, CEC-palatsi, kivijulkisivuineen ja lasikupoleineen, Stavropoleos-luostari, brâncoveanisen tyylin helmi vuodelta 1724, ja 1700-luvun Kretzulescu-kirkko. Kävely Calea Victorieilla, kahviloiden ja antiikkikauppojen ohi, Puhelinpalatsille, Kansallispankille ja Romanian aukiolle, tarjoaa "Pikku-Pariisin" sotien välisen ajan kaupunkikontekstin, ja Taidekokoelmien museossa Calea Victoriei 111 — entisessä Romanit-palatsissa — kokoelmia voi täydentää suurten romanialaisten kokoelmankerääjien lahjoituksilla. Niille, jotka haluavat syventyä myös paikan musiikilliseen ulottuvuuteen, "George Enescu" -museo ja Bukarestin kaupungin museo sijaitsevat myös lähellä.

Kuninkaallinen palatsi pysyy olennaisesti sillä, mitä se on aina ollut Euroopalle: paikka, jossa kansan kuninkaallinen menneisyys kohtaa mantereen yhteisen perinnön, jossa valtaistuin ja chevalet jakavat saman tilan, ja kivet — palaneet, pommitetut, luotien lävistämä ja huolellisesti restauroitu — jatkavat kansakunnan tarinan kertomista, joka on löytänyt joka kerta tiensä valoon. Nykypäivän eurooppalaiselle matkailijalle vierailu tänne on enemmän kuin tunti museossa: se on kohtaaminen historian itsensä kanssa, yhdessä sen koskettavimmista versioista.